Minulla siis on kokemusta kalliista yksityislääkäreistä, joiden antama "hoito" ei ole vastannut alkuunkaan sitä rahasummaa, jonka heille olen pulittanut. Töissä ollessani käytin enimmäkseen työterveyslääkäreiden palveluja. Heissäkin tietysti oli monenlaista puoskaria, mm. eräs kortisoniuskoon hurahtanut alkoholiongelmainen, joka tuli aamun ensimmäiselle vastaanotolle aina vähintään 15 minuuttia myöhässä. Aamun myöhästyminen vaikutti tietysti koko päivään, joten jo vastaanotolle mennessään sai varautua siihen, ettei homma ihan hetkessä ohi ole.

Enimmäkseen kuitenkin julkisen puolen lääkärit ovat olleet asiallisia, asiantuntevia, ystävällisiä ja oikeasti kiinnostuneita potilaasta ja hänen ongelmistaan. Olen päässyt tutkimuksiin eli röntgeniin ja ultraan ja Kelan maksamaan kuntoutukseenkin pääsin vielä viimeisenä työvuotenani. Sain työterveyslääkäriltä myös lähetteen neurologille, ja sitä kautta järjestyi pään magneettikuvaus.

Neurologi otti tosissaan vaivani eli minua kiusaavan migreenin ja soitteli vielä moneen kertaan perään kysellen vointiani. Tuntui mukavalta, kun kohdeltiin ystävälliseti, kunnioittavasti ja arvostavasti, eikä tullut tunnetta, että olen vain yksi potilas monien muiden joukossa, joka äkkiä täytyy saada pois listoilta.

Samanlaista ystävällistä ja arvostavaa kohtelua olen saanut viime aikoina täällä uudella kotipaikkakunnallani niin tavallisten vaivojen kuin hammasvaivojenkin hoidossa, joten enää en ainakaan minä ajattele, että julkisen puolen lääkärit olisivat jollain lailla huonompia ja ammattitaidottomampia kuin yksityistä vastaanottoa pitävät kollegansa.

No, asia on tietysti niin, että jokaiseen ammattiryhmään mahtuu monenlaista työntekijää. Kaikkihan me olemme vain ihmisiä. Mutta erityisesti terveyspuolella jokainen tietysti odottaa saavansa mahdollisimman hyvää hoitoa. Kysehän voi olla elämästä ja kuolemasta. Jos kohdalle osuu monta työtään kuin toisella kädellä tekevää "tohtoria", voi luottamus hoitajaan ja hoitotoimiin mennä kovinkin pian.

Vaikka olen myös sitä mieltä, että potilaan oma asenne ratkaisee paljon. Jos menen vastaanotolle aseet ojossa, eli jo valmiiksi vihaisena ja syyttelevänä, en voi odottaa kovin ystävällistä ja palvelualtista kohtaamista. En myöskään siinä tapauksessa, että alan vähätellä vaivojani tai itseäni ja ikään kuin pyytelen jo kättelyssä anteeksi, että ollenkaan vastaanotolle tulinkaan.

Myös se asenne, että minä automaattisesti vähemmistökieliryhmään kuuluvana saisin huonompaa palvelua kuin enemmistön edustajat, joutaa kyllä romukoppaan. En ole kokenut minkäänlaista syrjintää siksi, että puhun suomea. Aina on järjestynyt niin, että saan hoitoni suomenkielellä, vaikka lääkäri olisikin ruotsinkielinen. Oma asenne ratkaisee. Ei kaikesta tarvitse tehdä kielipolitiikkaa.

Rehellinen, avoin ja ennakkoluuloton asenne on siis hyvän hoidon varmin tae. Kun keväällä kävin terveyskeskuslääkärin vastaanotolla selkä- ja jalkavaivojen vuoksi, sanoi nuori lääkäri minulle, että minua on mukava hoitaa siksi, etten tule jo valmiiksi vihaisena ja sapeleita kalisuttaen vastaanotolle vaatimaan, että lääkärin on tehtävä jotakin hyväkseni.

Samainen lääkäri kirjasi hoitotietoihini myös, että selkä- ja jalkavaivoista huolimatta yleistilanteeni on loistava. Tätä hän perusteli sillä, että tulin vastaanotolle korkokengissä. Tuollainen lausahdus tietenkin mairitteli minua, mutta ajattelin myös, että seuraava minua hoitava lääkäri voisi tehdä siitä aivan toisenlaisia johtopäätöksiä. Tulevan taudin sairastaminen on kuitenkin turhaa, joten miksipä en iloitsisi  siitä, mitä nuorimies hoitotietoihini kirjasi!