Edellä kerrottu tarina on yksi pisimmistä tuttavuuksistani, joihin deittipalstan kautta sotkeennuin. Sitä kesti, jos nyt oikein muistan, yli kaksi vuotta. Laadultaan se ei ollut lähelläkään sitä, mitä tuttavuudelta voisi odottaa, sillä olihan se lähes pelkkiä tekstiviestejä, muutama puhelu ja kaksi tapaamista. En suhtautunutkaan siihen minään elämäni onnena ja auvona, enkä istunut kotona odottelemassa miehen yhteydenottoja.

Alussa, kun näytti siltä, että kiinnostusta voisi olla molemmin puolin enemmänkin, pidin tietenkin tätä tapausta ykkössijalla, kun harkitsin muita tapaamisia. Mutta melko pian huomasin sen turhaksi ja tapailin uusia miehiä aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus, sillä tuohon aikaan innokkaita treffailijoita vielä riitti.

Tapasin em. miehen siis joulun alla samana vuonna, jolloin avioeroni oli tullut virallisesti voimaan puolta vuotta aiemmin. Seuraavan vuoden tammikuussa kävin juomassa kupillisen kahvia jossakin lähiseudun kuppilassa yhteensä neljän miehen kanssa. Heistä minulle ei ole jäänyt mieleen kuin yksi, jolla oli mukanaan pieni perhoskoira povitaskuun piilotettuna.

Mies oli aivan haltioissaan minut tavatessaan ja lähetti vielä jälkeenpäin viestejä, miten upea nainen hänen mielestään olin. Mies ei kuitenkaan tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta, ja suorasukaiseen tyyliini, vaikkakin kohteliaasti ilmoitin hänelle, ettei tuttavuutta kannattanut jatkaa eikä syventää. Mies tyytyi siihen.

Alkoi helmikuu. Olin pannut merkille, että profiilissani oli jo useamman kerran vieraillut eräs minua hiukan nuorempi mies, joka asui lähiseudulla. Kuvassa, jonka mies profiiliinsa oli liittänyt, oli hänellä hieno ja erikoinen irokeesikampaus, joka kiinnitti heti huomioni. Profiilitekstin mukaan mies harrasti muun muassa moottoripyöräilyä ja matkustelua.

En muista tarkalleen, oliko mies sitten se lopullinen yhteydenottaja vai minäkö se olin. Joka tapauksessa vaihdoimme muutaman viestin ja sitten jo kohta tapasimme. Ensitapaamisella en tuntenut mitään suuria väristyksiä rinnassani, eikä niitä sinne myöhemminkään ilmaantunut. Tapailimme kuitenkin yhteisestä sopimuksesta melko säännöllisesti parin kuukauden ajan, josta ajasta mies kyllä vietti parisen viikkoa ulkomailla.

Tämä mies ihastui minuun. Hänellä ei ollut takanaan avioliittoa, kihlausta eikä edes kovin pitkiä seurustelusuhteita. Minun avoin ja välitön suhtautumiseni miehen ja naisen väliseen kanssakäymiseen taisi olla se asia, joka häntä eniten viehätti. Erään kerran hän totesi, että käytökselläni herättäisin vaikka kuolleen. Se oli mielestäni hiukan liikaa sanottu, mutta jos mies niin ajatteli, niin minkäpä minä sille mahdoin.

Mies asui mummoltaan ostamassaan talossa, jonka hän oli taloon muuttaessaan remontoinut jonkinlaiseen kuntoon. Edelleen olisi talossa ollut paljon korjaamista ja kunnostettavaa, mutta ilmeisesti mies oli jo tottunut pieniin puutteisiin, eivätkä ne häntä enää häirinneet. Minua kyllä kauhistutti vessa, jossa pytty liikkui ja kiikkui edestakaisin, kun sen päälle istui. Samoin yritin sulkea silmäni muilta puutteilta, joita talossa oli. Tavaraa miehellä oli aivan mahdottomasti. Hän oli varsinainen hamsteri, keräsi ja säilytti kaiken keräämänsä.

Mies oli innokas ruuanlaittaja. Se näkyi myös hänen ulkomuodostaan. Hän oli melko lyhyt ja vantteratekoinen, suorastaan vähän lihava. Aina, kun menin miehen luokse, oli hän varannut herkkuruokaani, yleensä kalaa, ja valmisti sen sitten meille ateriaksi. Hänen ruuanlaittotaidoissaan ei tosiaankaan ollut mitään moittimista.