Mies myönsi auliisti, että ristiriita hänen sanomistensa välillä oli olemassa. Hänen varoituksistaan huolimatta kannattaisi minun kuitenkin edelleen keskittyä treffeillä käymiseen ja niistä tarinoita kirjoittelemaan. Tarinat olivat miehen mielestä hauskoja ja hyvin kirjoitettuja monine kommelluksineen ja yllättävine käänteineen. Mutta mikä parasta, ne olivat myös tosia.

Siitä asiasta en ollut kyllä suostunut sanomaan oikein juuta enkä jaata. Epäilijät saivat minun puolestani edelleen epäillä, uskovaiset uskoa. Tämä mies kuului uskovaisiin susiin, ja minä annoin hänen, niin kuin muidenkin olla autuaita uskossaan.

Ja mitä ihmeen merkitystä muka oli sillä, olivatko tarinani totta vai mielikuvitusta? Itseni iloksi niitä kirjoittelin, ja jos ne jonkun toisenkin mielen saivat iloiseksi, niin silloin ne olivat täyttäneet paikkansa.

Kuten sanottu en itse ollut lainkaan huolissani siitä, kuinka kauas Susimetsän perimmäisille laidoille miehet tarinoitani säikkyneinä kaikkoaisivat. Mitä minä sellaisilla miehillä tekisin, jotka jo ensimmäistä totuuden sanaa kavahtaisivat. Kyllä sen verran piti miehessä rohkeutta olla, että uskaltaisi minuun tutustua ilman varmisteluja siitä, millaisen roolin, herran vai narrin, tarinassani mahdollisesti saisi. Ja se oli kyllä sanottava, ettei läheskään kaikissa miehissä ollut yhtään mitään kirjoitettavaa, vaikka suurennuslasin avulla olisi sitä etsinyt.

Niin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että minä kirjoittelisin mitä kirjoittelisin seurauksista välittämättä. Jos tarinoillani saisin jonkun miehen koukutetuksi, niin plussaahan se vain oli. Voisin taas liittää uuden päänahan jo ennestäänkin runsaaseen kokoelmaani.

Mies toimi neuvonantajanani monessa asiassa. Kun joskus parin miehen loukussa tuskittelin, kumman valitsen, kehotti mies silloin kuuntelemaan sydämen ääntä. Se kyllä neuvoisi minut oikealle polulle. Neuvo ei ollut huono. Noudatin sitä usein ja aina tulin huomaamaan, että kyllä sydän tiesi järkeä paremmin monessakin asiassa, vaikka tietysti joskus oli myös toisinpäin.

Kevään korvalla miehen jäsenyysaika deittipalstalla päättyi. Samalla loppui myös hänen blogikirjoittelunsa. Minun blogiani ei mies kuitenkaan hylännyt, vaan kävi usein kurkistamassa, oliko uusia mielenkiintoisia tarinoita lennähtänyt virtuaalikynäni saattelemina bittiavaruuteen. Melko usein niitä siellä oli, sillä elin aktiivista aikaa kaikilla rintamilla.

Kun minua joskus alkoi tympäistä koko kirjoittelu ja varsinkin se, ettei deittimaailmassani tuntunut tapahtuvan yhtään mitään kovistakaan yritylsistäni huolimatta,  kannusti mies minua aina eteenpäin milloin korttien sanomaa tulkiten, milloin taas ystävän neuvoja antaen.

Niin kului myös kaunis ja ennätyslämmin kesä. Minä reissasin paljon, joten soittelut jäivät pakostakin vähemmälle. Mutta aina silloin tällöin olimme kuitenkin yhteydessä ja kertoilimme toisillemme tuoreimmat uutiset.

Nyt tuosta kaikesta on kulunut jo vuosia. Yhä edelleen soi puhelin kerran tai useammin viikossa ja ystävähän sieltä soittelee. Usein pyydän miestä katsomaan, mitä kortit sanovat tämän hetken tilanteesta. Joskus juttelemme muuten vain niitä näitä. Mukavalta tuntuu se, että ainakin yksi Susimetsästä alkunsa saanut polku on kantanut näin pitkälle.