Paitsi että blogit kertoivat paljon kirjoittajistaan niin hyvässä kuin pahassakin, paljastivat ne useasti myös ihmismielen raadollisuuden. Aiemmin jo mainittiin, että sivuilla riideltiin mm. siitä, oliko joku toiminut laittomasti ladatessaan sivulleen jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä mainitsematta siitä erikseen. Vaikea on tietää, mikä tämänkin kärhämän vaikuttimena oli, mutta ainahan voi arvailla ainakin hiljaa omassa mielessään.

Sivusta seuraten tuntui kyllä aika lapselliselta aikuisten ihmisten riitely ja käräjillä uhkailu noin mitättömästä asiasta. Sen olisi jotenkin saattanut ymmärtää, jos kyseessä olisi ollut juuri tuolta ”syyttäjältä” ilman lupaa plagioitu teksti. Mutta kun lainatekstit olivat jokaisen käsillä ja saatavilla olevia aforismeja, puhelimesta toiseen levitettäviä tekstiviestejä ja muuta sen kaltaista tavaraa, tuntui kyllä, että nyt oli tehty kärpäsestä härkänen. Ilman poliisitutkintaa ja käräjiä taidettiin kuitenkin tuostakin karikosta selville vesille päästä.

Blogisivuston ollessa vielä melko nuori, kerrottiin siellä paristakin huijarista. Eihän heitä tietenkään kukaan aluksi huijareiksi kuvitellut, niin uskottavasti osasivat he roolinsa pelata. Toinen heistä, naispuolinen, kirjoitti omaa blogiakin ja sai erään miespuolisen blogistin kiedottua näppärästi sormensa ympärille.

Kun he sitten yhdessä hehkuttivat onneaan omissa blogeissaan, pääsi koko blogivaltakunta seuraamaan suhteen kehitystä, ja kieli lopolla odoteltiin, milloin pariskunta kohtaisi ja mitä sitten seuraisi. Ei tullut satuhäitä, ei tullut ensimmäistäkään tapaamista, mutta senkin kesti urhea blogikansa ja entistä tiiviimpänä muurina noustiin koko pahaa maailmaa vastaan. Ja petetty sulho suorastaan hukutettiin osanottoihin ja myötätuntoisiin kommentteihin.

Miespuolinen huijari taas ohjaili kohdettaan juuri, kuten tahtoi. Kohde oli kuin sulaa vahaa huijarin käsissä ja kirjoitteli blogiinsa rakkaudentäyteisiä selostuksia tuntikausien mittaisista puhelinkeskusteluista sekä otteita yhteisestä kirjeenvaihdosta. Sivullisella jo hälytyskellot soivat moneen kertaan, mutta mitäpä se auttoi: tässä tapauksessa rakkaus kirjaimellisesti oli sokea.

Surullista oli nähdä myös se, että vaikka huijaus paljastui, ei umpirakastunut blogisti tahtonut millään päästä asiasta yli, vaan monenlaisin keinoin yritti selvittää huijarin henkilöllisyyden ja oli näkevinään hänet jokaisessa vähänkin epäilyttävässä profiilissa. Selvittämättä asia lopulta taisi kuitenkin jäädä.

Myötätuntoisesti suhtauduttiin tähänkin vastoinkäymiseen, siltä ainakin näytti, sillä olihan suuri osa niin blogisteista kuin muistakin deittailijoista umpirehellistä porukkaa, joka ei olisi valehdellut profiilissaan kuin korkeintaan asuinpaikkansa ja liittänyt profiilikuvakseen ehkä noin kymmenen vuotta sitten otetun kuvan…

Yleisesti ja yhteisesti pääteltiin, että tuollaiset huijarit olivat narsistisia ihmisiä ja patologisia valehtelijoita, jotka elivät haavemaailmassaan ja häikäilemättä käyttivät hyväkseen muita, hyväuskoisia lähimmäisiään…