Sunnuntaiaamupäivä hiottiin suunnitelman yksityiskohtia lemmenleikkien lomassa.  Pekka siis kertoisi työpaikallaan heti huomenissa, että kihlajaisia Liisan kanssa saatiin juhlia aivan pian. Kaikeksi onneksi olivat lääkärit kertoneet, että Liisa oli hyvää vauhtia toipumassa infarktistaan, ja vakavuudestaan huolimatta oli se parantunut niin hyvin, että Liisa parantuisi siitä lähes ennalleen. Kun Liisa olisi siinä kunnossa, että voisi matkustaa, toisi Pekka hänet sitten tietenkin heti myös omalle kotipaikkakunnalleen käymään, jolloin halukkaat työtoverit ja ystävät olisivat tervetulleita juhlistamaan heidän kihlajaisiaan.

Mutta Pekalla oli edessään pitkä ajomatka kotiin, eikä paluuta voinut jättää kovin myöhäiseen talvikelissä ja pimeän laskeutuessa jo varhain. Niin sitten haikeitten jäähyväisten jälkeen lähti Pekka ajelemaan kotia kohti. Sydän lauloi riemusta ja uudesta onnesta, jonka hän koki nyt Sirkan avulla ja kautta löytäneensä. Liisan ja tämän temppujen aiheuttama mielipaha oli häipynyt olemattomiin. Pekka päätti, ettei hän enää ottaisi yhteyttä Liisaan. Se oli taakse jäänyttä elämää, ja uusi elämä Sirkan rinnalla odotti.

Viikonlopun paluuliikenne oli vasta alkamassa, ja maanteillä oli vielä rauhallista. Pekka ajeli ajatuksiinsa vaipuneena Sirkkaa ja kulunutta viikonloppua muistellen. Miten onnellinen hän olikaan ollut! Sirkka oli ihmeellinen nainen! Että vielä kerran oli Pekka saanut elämäänsä Sirkan kaltaisen ihmisen! Se tuntui suoranaiselta ihmeeltä.

Pekkaa alkoi raukaista. Pari kulunutta yötä ja eilinen päivä oli kyllä tullut vietettyä koko lailla täydellisesti vuoteessa, mutta montaakaan silmällistä ei Pekka ollut nukkunut. Kohta täytyisi varmaan pysähtyä jaloittelemaan eikä kupillinen kahviakaan pahaa tekisi. Matkaa oli vielä edessä melko lailla. Heti seuraavan huoltoaseman tai kahvilan kohdalla Pekka pysähtyisi…