Tänään on sitte jo toinen päivä kesäkuuta ja toinen lomapäivä kans. Nimipäivääsä viettää Venla ja Vendla. Tuossa alla on teille pikkusen tietoa nimen alakuperästä, ku että kumminkaan muuten tietäs, mistä se alun perin juontuu.

”Venla otettiin käyttöön jo 1600-luvulla. Nimen alkumuoto on Wandela, saksalaisten slaaveista käyttämä nimi.”

Mää lainasin tuon tekstinpätkän Positiivarien Ajatusten aamiaisesta. Siellä on palijo muutaki mukavaa luettavaa, vaikka emmää tavallisesti koko aamiaista jaksa tai viiti nauttia. Mää tilasin sen sähköpostiini jo aikoja sitte, mutta jostain mulle käsittämättömästä syystä sen toimittamisessa tuli ykskaks toppi pitkäks aikaa.

Jokunen viikko sitte mää tilasin sen uuvestaan, ja johan alako aamiaista tulla tuutin täyveltä. Sieltä mää ny voin viisastua joka aamu monenlaisella nippelitievolla, jonka saan autuaasti unohtaa saman tien. On hyvä, että on olemassa tuollaisia ”tietopankkia”. Löytää monta asiaa samasta paikasta.

Eikös siellä Jukolassaki ollu Venla? Kenen emäntä se ny olikaan? Ja oliko Venla justiin se, joka lauleli lapselleen sitä ”Tuonen lehtoa”? Nymmää poikkesin Wikiin, ja sieltähän nuo tievot löyty. Venla oli Jukolan poikain naapuritorpan, Männistön tyttö. Juhani sitä kosi, mutta sai rukkaset, ku Jukolan pojat oli semmosia mehtäläisiä. Kuka semmosille ny olis viihtiny mennä varsinkaan noihin aikoihin? Mutta ku pojista tuli kunnon miehiä, muuttu Venlanki mieli, ja siitä tuli ku tuliki Juhanin ehtoisa emäntä.

Venla oli suulas ja vähä riitanen akka, mutta alako Juhaninki silimissä näyttää entistä rakkaammalta sitte, ku se rupes pyöräyttelemään muhkeita poikia maailmaan. Jos mää olisin eläny tuohon maaliman aikaan, niin kyllä varmaan olisin antanu Juhanille ympäri korvia, ku se melekeen kiros tyttölapsen, joka näille kahelle synty ensimmäiseks. Ei varmaan saanu pikkutyttö palijo isänrakkautta osakseen, ku tämä vaan poikia ootti syntyväks.

Mutta selevis mulle seki, kuka sitä Tuonen lehtoa lauleli. Ei se ollu Venla, vaan Eeron emäntä, joka lauleli palijo lapsilleen. Eero oli ottanu emännän Seunalasta. Anna oli kaponen, vaaleatukkanen ja kaino tyttö, joka tais olla vähä masennukseen taipuvainen. Mutta lapsiaan se rakasti yli kaiken ja niille lauleli monenlaiset laulut ja lorutteli runot ja riimit.

Vaikutti siltä, että Eero ja Anna tykkäs kovasti toisistaan. Sen näyttäminen ei tuohon aikaan tainnu olla kovin tavallista, mutta justiin tuommosina rauhallisina puhäpäivän hetkinä, ku Anna lauleli heleällä äänellä haikeita lauluja lapsilleen, herkisty Eeronki mieli osottamaan vaimolle, että tämä oli rakas ja tärkeä ihiminen.