Elämä kulki taas omaa hiljaista latuaan eteenpäin. Mitään suuria mullistuksia ei perheen elämässä tapahtunut, vaan kaikki sujui jokseenkin rauhallisesti. Tytär alkoi itsenäistyä ja kiinnostui yhteiskunnallisista asioista kysellen Soilelta esimerkiksi sitä, mitä tarkoittivat feminismi ja sovinismi. Soile vastaili parhaan kykynsä mukaan, ja jos ei johonkin kysymykseen osannut kunnollisesti ja tyhjentävästi vastata, ohjasi tyttären hakemaan tietoa muualta. Mielessään hän iloitsi tyttären osoittamasta kiinnostuksesta noihin ja moniin muihin Soilenkin tärkeinä pitämiin asioihin.

Soile alkoi myös pikkuhiljaa juurruttaa tyttären mieleen ajatusta siitä, että lähimmäisten, niin lähellä olevien kuin kaukaistenkin hyvinvointi kuuluu omalta osaltaan muille. Ne, joilla on kaikki hyvin ja vaikkapa maallista mammonaa yllin kyllin, ovat velvollisia auttamaan huonommassa osassa olevia. Varsinkin kehitysmaiden ja kriisialueiden naisten ja lasten hätä kosketti Soilea. Tyttären nuori, avoin mieli imi tietoa ja asenteita kuin pesusieni, ja aikuiseksi kasvettuaan on tytär jo useaan kertaan osoittanut, että äidin antama esimerkki ja malli ei ole valunut hiekkaan, vaan on kantanut ja kantaa kaunista hedelmää.

Noihin aikoihin alkoi tulla ajankohtaiseksi myös keskustelu tyttären opiskelemaan lähdöstä. Vaikka siihen oli vielä joitakin vuosia, kannatti sitä jo suunnitella. Soile muistutti häntä moneen kertaan, että tavoitteet kannatti asettaa korkealle. Näin tekemällä hän samalla yritti antaa tyttärelle toivoa siitä, että kun tämän oma, kodin ulkopuolinen elämä sitten alkaisi, eteen avautuisivat aivan uudenlaiset mahdollisuudet. Vaikeuksia tietysti tulisi, sillä ne kuuluivat jokaisen ihmisen elämään, mutta niistä oli mahdollista selvitä.

Myöhemmin on tytär leikkimielisesti sanonut, ettei edes ajatellut jäämistä opiskelemaan kotipaikkakunnalle, koska hänet oli jo lapsesta asti ”aivopesty” lähtemään muualle. Myös Mikko korosti tyttärelle opiskelun tärkeyttä. Olihan hän omassa elämässään saanut kokea, että koti ei ollut kannustamassa häntä eteenpäin opintiellä edes silloin, kun hän oli jo aikuinen ja päätti ryhtyä opiskelemaan oikeaa ammattia. Muuten ei Mikkoa kiinnostanut enää oikein mikään, ei varsinkaan kodin ulkopuolinen elämä. Soile yritti hoitaa suhteita ulospäin, mutta läheskään aina ei sekään ollut Mikon mieleen.

Soile taas ajatteli, että varsinkin kasvavan lapsen olisi nähtävä muutakin kuin kotielämää. Hän oli matkustellut paljon ennen avioliittoa ja halu nähdä uusia paikkoja kyti edelleen mielessä. Avioliiton alkuaikoina ennen lapsen syntymää oli pariskunta tehnyt muutaman ulkomaanmatkan, mutta sitten oli matkustelu rajoittunut lähinnä pelkkään mökille menoon ja sukulaisvierailuihin.

Yhteisistä matkoista ei Soilella kovin rattoisaa muistikuvaa ollut jäänyt, joten hän oli suosiolla unohtanut ulkomaanmatkailun, koska tiesi, että pääsi ehkä helpommalla pysymällä kotona. Tässäkin yksi asia, josta ilmenee, miten Mikko käytöksellään rajasi koko perheen elämää ja halusi, että kaikki ulkopuolinen pysyykin ulkopuolisena. Vielä ei Soilella ollut uskallusta kaataa ympärilleen rakentuvia aitoja, mutta merkkejä siitä alkoi olla jo selvästi näkyvissä.