Tiistaipäivä kului kuten päiväni yleensäkin. Kun ketään ei ole kotona, nukun tavallisesti suurimman osan päivästä. Niin nytkin. Illalla lähdimme Isännän kanssa lenkille. Sieltä palattuamme minua laskettiin ulos vielä monta kertaa, ja aina minulla oli koivennostoasiaa. Siitä huolimatta vielä ennen nukkumaan käyntiä minulta lirahti lätäkkö lattialle.

Olin häpeissäni, mutta minkäs sille mahdoin. Olen varma, että tämä liittyy jotenkin ikääni ja siihen, että kaikki lihakseni eivät enää pelaa oikein kunnolla. Sen verran fiksu sentään olen, etten pissaa parketille, vaan keittiön laattalattialle, josta lätäköt on helppo luututa pois.

Yö sujui kutakuinkin rauhallisesti. Olin puhelimessa kuullut Isännän puhuvan Rotan kanssa. He puhuivat jotain lääkkeistä ja myös siitä, että Kaisa tulee. Yritin höristää korviani ja terästää jo melko kehnoa kuuloani, mutta en päässyt kärryille, mitä oikein tarkoitettiin. No, aika näyttäisi, mitä tuleman piti.

Keskiviikkoiltana lenkkimme jälkeen Isäntä taas soitti Rotalle. Kuulin hänen kehuvan hyvää ruokahaluani ja virkeyttäni lähteä lenkille. Röyhistin rintaani. Olihan minussa sentään vielä jotakin hyvää, vaikka vanha olinkin. Päätin seuraavalla ruokailukerralla nuolla kuppini putipuhtaaksi. Kertoi Isäntä Rotalle kyllä senkin, että lenkillä eksyin hänestä. Isäntä rämpi ryteikön poikki, mutta minä menin polkua pitkin.

Niin jouduimme eroon toisistamme. Isäntä kertoi huudelleensa minua, mutta enhän minä kuuro koira sellaisia huuteluja kuule. Kun kyllästyin haeskelemaan eksynyttä Isäntää, päätin suunnistaa kotiin. Olin oven takana jo ennen Isäntää ja haukahdin kimeästi päästäkseni sisälle. Samassa Isäntäkin ilmestyi pihaan. Olin tyytyväinen, että hänkin oli osannut metsästä kotiin. Lauma oli taas koossa.