Talviset päivät seurasivat toisiaan harmaina ja melko yksitoikkoisina. Asustelin nyt Kaisan isän kanssa kahdestaan. Elämäni ei ollut paljoa muuttunut. Ainoa ero oli se, että talossa oli entistä hiljaisempaa, sillä Kaisan isä ei tosiaankaan ollut mitään supliikkimiehiä. Ruokaa sain samaan aikaan kuin ennenkin. Myös lenkeillä kävimme useita kertoja päivässä.

Luulen, että Kaisan isä yritti jotenkin täyttää tyhjyyttä, joka talossa nyt vallitsi. Hän siirtyi järjestelemään askarteluhuonettaan, joka sijaitsi autotallin ja ulkovaraston yhteydessä. Sinne minä en päässyt, sillä se oli kylmää tilaa, enkä kyllä olisi halunnutkaan. Olisin paleltunut siellä odotellessani. Mieluummin katselin ikkunasta tiellä kulkevia ihmisiä ja koiria tai makoilin niillä monilla paikoilla, joilla minun oli tapana oleskella. Yksin ollessani en paljoa viitsinyt leikkiä, mutta kun joku tuli, aloitin heti riehumisen, niin onnellinen olin.

Koska meillä koirilla ei ole tarkkaa käsitystä ajankulusta, en nytkään osannut sanoa, kuinka kauan kesti, ennen kuin näin Rotan seuraavan kerran. Arvelen kuitenkin, ettei siinä montaa päivää kulunut. Rotta laittoi heti pannan kaulaani ja lähdimme ulos. Voi, että nautin, kun sain tehdä lähes tunnin pituisen lenkin hänen kanssaan! Mutta sitten hän taas lähti, vaikka sanoikin tulevansa kohta uudestaan. Minä jäin odottamaan seuraavaa yhteistä lenkkiämme.

Kaisakin tuli välillä käymään. Silloin vasta olinkin onnellinen. Lenkkeilimme yhdessä, ja Kaisa harjasi minut ja leikkasi myös kynteni. Olenhan jo kertonut, etten antanut kenenkään muu laumalaiseni tehdä sitä. Mutta sitten hänkin lähti, ja minä jäin apeana kotiin katselemaan hänen jälkeensä.

Jonkin ajan kuluttua Rotan lähdöstä lisää tavaroita ja huonekaluja pakattiin suureen autoon ja kuljetettiin pois. Kuulin ihmisten puheista, että Rotta oli ostanut uuden kodin ja vei sinne nyt vielä täällä vanhassa talossa olevia tavaroitaan. Mukaan lähtivät ainakin punainen kulmasohva, Rotan piano ja kirjahylly. Olohuoneessa tuli melko autiota, kun tavarat vietiin pois. Mutta ihmiset toimivat laillaan. Ei meiltä koirilta kysytty, mitä mieltä me olimme siitä tai tästä asiasta.

Pian tuon ruljanssin jälkeen Rotan käynnit harvenivat. Hän ei enää tullut iltapäivisin viemään minua ulos, kuten talvella. En tiedä, mistä se johtui, mutta arvelin sillä olevan jotakin tekemistä Rotan ja Kaisan isän välien kanssa. Ehkä heille oli tullut riitaa, mene tiedä. Kevät oli kuitenkin jo tulossa, ja minä nautin siitä, että sain olla enemmän ulkona ja seurata kevään heräämistä, vaikka välillä ikävä puristi pientä koiran sydäntäni, kun muistelin entisiä onnellisia aikojani laumassamme.