Mökkireissun jälkeen oli kesää vielä jäljellä. Soile ja Mikko jatkoivat tapailua. Soilea alkoi kuitenkin vähitellen kyllästyttää Mikon päättämättömyys. Yhtäältä tämä halusi tavata Soilea ja toisaalta puhui kihlautumisesta Pirkon kanssa. Jossain vaiheessa oli Mikko nimittäin luvannut Pirkolle, että jos he vielä tiettynä ajankohtana olisivat yhdessä, hän kihlaisi Pirkon.

Tuo ajankohta alkoi lähestyä, ja Mikon olisi siis lunastettava lupauksensa. Soilelle hän kuitenkin puhui, ettei haluaisi sitä tehdä ja odotteli vain, että tapahtuisi jotain sellaista, joka kääntäisi asioitten menosuuntaa jollakin tavalla. ”Sellainen” oli ilmeisesti esim. sitä, että Pirkko saisi tietää Mikon muista naissuhteista.

Soile ei tuollaista ajelehtimista voinut käsittää. Häntä suututti Mikon päättämättömyys ja selkärangattomuus. Jo kerran aiemmin oli Mikko mennyt alttarille asti ja siellä ajatellut, ettei kauaa tässä liitossa olisi. Nyt hän oli kihlautumassa mielessään ajatus, ettei koskaan kihlaamaansa naista naisi. Soilesta alkoi tuntua, että oli viisainta sanoutua irti koko suhteesta.

Soile alkoi puuhata asuntoa kaupungista, sillä maaseudulla hän tunsi olevansa koko seutukunnan silmätikkuna. Nuoren ihmisen menemiset ja tulemiset tiedettiin tarkkaan, vaikkei Soilelle niistä mitään mainittukaan. Mikkokin alkoi puhua, että ostaisi asunnon kaupungista sijoitusmielessä. Sen hän voisi sitten vaikka vuokrata Soilelle. Yhdessä he kävivätkin joitakin asuntoja katsomassa, mutta Mikolle sopivia ei löytynyt, ja niin asia raukesi.

Siitä Soile oli pelkästään tyytyväinen. Vuodenvaihteen jälkeen hän saikin vuokrattua mukavan yksiön kaupungista työtoverinsa avustuksella. Silloin olivat tapailut Mikon kanssa jo loppuneet, ja muuttoapuna oli Soilella muun muassa eräs entinen poikaystävä.

Soile oli tyytyväinen elämäänsä. Kaupunki tarjosi aivan toisenlaisia mahdollisuuksia kuin ahdasmielinen maaseutu. Soile eli vapaan nuoren naisen elämää ja nautti siitä, mutta kaikesta huolimatta ei hän saanut Mikkoa lopullisesti mielestään. Yhteyttä hän ei kuitenkaan tähän ottanut.

Tuli syksy, ja Soilella oli nimipäivä. Silloin kutsui hän luokseen työtovereitaan, ja iltaa vietettiin nimipäivien ja tupaantuliaisten merkeissä. Kesken mukavan illan puhelin soi. Mikkohan siellä soitteli. Hänkin olisi tullut nimipäiväkahville. Soile kuitenkin sanoi, että aika ei nyt ollut sopiva ja puhelu lopetettiin. Asiaan luvattiin palata myöhemmin.

Noista ajoista on niin kauan, ettei Soile enää muista, kumpi sitten otti uudestaan yhteyttä. Mutta sen hän muistaa, että Mikko oli loukkaantunut siitä, ettei Soile ottanut häntä vastaan nimipäivänään. Soilen mielestä asiassa ei ollut mitään loukkaantumisen aihetta, ja hän sanoikin sen Mikolle. Mutta Mikko ei halunnut sitä käsittää. Hän tahtoi taas vierittää oman pettymyksensä ja omat negatiiviset tunteensa toisen kontolle. Toisellekin piti saada paha ja syyllinen olo, kun itsellä sellainen oli.

Tapaaminen kuitenkin sovittiin ja sen jälkeen sitten muitakin tapaamisia. Eron aikana oli Mikko mennyt kihloihin Pirkon kanssa, joten Soile tapaili nyt kihloissa olevaa miestä. Hän kuitenkin päätti, ettei enää kiinnittyisi Mikkoon siten kuin aiemmin oli kiinnittynyt. Hän kyllä tapasi Mikon mielellään aina, kun se vain oli mahdollista, mutta muina aikoina hän kävi ravintoloissa ja baareissa ja eli muutenkin normaalia vapaan naisen elämää.

Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes Soile taas sai tarpeekseen Mikon päättämättömyydestä. Sivusta hän kuitenkin seuraili Mikon elämää ja seuraavan vuonna luki hän sitten lehdestä, että Mikko oli muuttanut toiselle paikkakunnalle. Soilella itselläänkin oli suunnitelmia siihen suuntaan. Hän oli nuori ja halusi kokeilla eri työpaikkoja. Mitään esteitähän hänellä ei ollut. Myös opiskelemaan lähtö kangasteli hänen mielessään…