Hyvissä ajoin olivat Susi ja Punahilkka teatterilla. Se alkoi olla jo tungokseen asti täynnä muitakin kulttuurinnälkäisiä. Myös suomen kieltä kuuli tämän tästä. Punahilkka katseli uteliaana ympärilleen. Monenlaista teatterivierasta mahtui tähänkin porukkaan.

Punahilkan huomio kiinnittyi erääseen pariskuntaan, joka vain toisensa huomaten nojaili suureen ikkunaan. Nainen oli pienikokoinen ja pukeutunut kirkkaanpunaiseen pukuun sekä punaisiin korkokenkiin. Päässä keikkui strutsinsulalla koristettu punainen pillerirasia. Tämän tästä nainen nauroi iloisesti ja hänen silmänsä menivät mukavasti sirrilleen.

Mies vaikutti jotenkin voipuneelta. Silmien alla oli väsymyksen juonteet, ja otsan poikki kulki punainen viiru, kuin leikkausarpi. Näytti myös siltä kuin hän olisi aristanut vähän toista jalkaansa. Vähän väliä nainen silitteli miehen kiharaista otsatukkaa hellästi ja katseli varsin rakastuneen oloisena miestä silmiin. Eivätkä miehenkään naiseen luomat silmäykset mitään kylmäkiskoisia olleet. Rakastuneita taitavat olla, tuumasi Punahilkka itsekseen hymyillen ja suuntasi taas huomionsa vieressään seisovaan Suteen.

Teatterivieraat siirtyivät sisälle katsomoon, ja esitys alkoi. Punahilkka pani merkille, että äskeinen pariskunta, jota hän lämpiössä oli seurannut, asettui istumaan vain muutaman penkkirivin päähän heistä etuvasemmalle. Mies alkoi Punahilkasta vaikuttaa jotenkin tutulta, mutta kovasti miettimälläkään ei hän saanut päähänsä, kuka tuo mies mahtoi olla.

No, viime kuukausien aikana oli tullut tutustuttua varsin moneen susipuoliseen joko s-postien, tekstiviestien, puhelinsoittojen tai henkilökohtaisten tapaamisten muodossa, joten ei ollut kai ihme, jos eivät aivan kaikki virtuaalituttavuudet heti mieleen palanneetkaan.

Punahilkka ryhtyi keskittymään esitykseen, joka olikin sekä mielenkiintoinen että loistavasti toteutettu. (Sivujuonteena mainittakoon, että Susi oli nähnyt vaivaa jopa teatterikappaleen valinnassa. Esitettävä näytelmä oli nimittäin nimeltään ”2000-luvun Punahilkka”.)

Näytelmän omakohtaisuudesta ja hauskuudesta huolimatta oli tunnistamisen siemen kylvetty Punahilkan alitajuntaan, ja tämän tästä hänen katseensa kääntyi edessä istuvaa pariskuntaa kohti. Kuka tuo mies oli? Esityksen aikana Punahilkka huomasi miehenkin silloin tällöin vilkaisevan Punahilkan suuntaan, mutta vilkaisut olivat kovin varovaisia. Aivan kuin miehen olisi pitänyt tehdä ne salaa seuralaiseltaan, joka kovin itsetietoisen oloisena ja varmana omasta viehätysvoimastaan istui hyvin tiiviisti miehen kyljessä ja olipa vielä laskenut sievän kätösensäkin miehen polvelle. Käsi näkyi silloin tällöin tekevän vaivihkaisia vaellusretkiä vähän sinne sun tänne, mutta palasi aina viattomasti takaisin polvea hieromaan.

Vasta väliajalle poistuttaessa Punahilkka huomasi, että mies istui pyörätuolissa. Eikä missä tahansa koslassa istunutkaan, vaan hienossa, kaikesta päätellen erikoisvalmisteisessa yksittäiskappaleessa. Muutakin Punahilkka huomasi. Kun pariskunta ohitti heidät teatteriravintolaan mentäessä, näki Punahilkka miehen käsivarteen tatuoidut, fraktuuralla kirjoitetut nimikirjaimet AS.

Kuuma aalto pyyhkäisi Punahilkan läpi, ja hänestä tuntui kuin hän olisi saanut sähköiskun. Sillä eihän tuo mies voinut olla kukaan muu kuin…