Mies hyppäsi levysoittimen ja sohvan väliä, ja minä yritin orientoitua tilanteeseen parhaan kykyni mukaan. Kovin helppoa se ei ollut, kun en edes oikein tiennyt, mitä minulta odotettiin. Olin kuvitellut sen riittävän, että olen oma itseni, ja asiat kehittyvät omalla painollaan eteenpäin. Nyt se näytti kuitenkin mahdottomalta. Mies tuntui välillä olevan kuin viulunkieli, vaikka toisaalta taas näytti siltä, että hän mielellään olisi tutustunut minuun paremmin.

Täysin ilman ennakkovaroitusta hän kysyi mielipidettäni suhteista, joissa sen osapuolilta puuttui yhteinen puhuttu ja ymmärretty kieli. Ensin kuvittelin, että mies tarkoitti vaikkapa tällaisia meidän suhteemme kaltaisia suhteita, joissa ”yhteistä kieltä” ei tosiaankaan tahtonut löytyä kirveelläkään. Kohta kuitenkin selvisi, että oli kyse toisenlaisista suhteista. Mies tarkoitti suhteita, joissa osapuolet olivat eri maiden kansalaisia ja puhuivat eri kieliä.

Tietenkin paukautin suoralta kädeltä, etten uskonut sellaisiin suhteisiin alkuunkaan. Pelkkä rakkauden kieli, olkoon se kuinka kiihkeä ja intohimoinen tahansa, ei pitemmän päälle riittäisi. Elämää oli muuallakin kuin sänkykamarin ulkopuolella. Arki monine vaatimuksineen lennättäisi ”rakkauden” hyvin äkkiä taivaan tuuliin, jos eteen väistämättömiä tulevia ongelmia ja kompastuskiviä ei pystyttäisi selvittämään myös sanallisesti niin, että kumpikin ymmärtäisi, mitä tarkoitetaan ja mistä sovitaan.

Olisinko ollut yhtä suorasukainen, jos olisin tiennyt, mitä tuleman piti? Luultavasti olisin, sillä sanon yleensä sen, mitä ajattelen. Ei minulla ole tarvetta mielistellä tai miellyttää ketään. Mies nimittäin kertoi ”seurustelleensa” pitkään venäläisen naisen kanssa. Nainen ei osannut sanaakaan suomea eikä mies sanaakaan venäjää. Pari ei asunut yhdessä, sillä kumpikin asui omassa kotimaassaan, mutta vierailuja tehtiin puolin ja toisin ahkerasti usean vuoden ajan.

Silläpä lailla, tuumin mielessäni. Mahtoi olla antoisa suhde! Jos suhteen intiimi puoli oli yhtä kuivakasta kuin se  meidän suhteessamme oli, en toden totta ymmärtänyt, mikä ihmisiä piti yhdessä vuosikausia.  Ei ollut vaikea arvata, miten asiassa lopulta kävi. En käynyt utelemaan yksityiskohtia, eikä mies niitä tarkemmin kertonut. Joka tapauksessa suhde oli päättynyt minun mielestäni omaan mahdottomuuteensa, vaikka siitä taisin vaieta. Miehen puheista sain nimittäin sen vaikutelman, ettei hän pitänyt yhteisen kielen puuttumista pääsyynä suhteen kariutumiseen. Enemmän siihen olivat vaikuttaneet pitkä välimatka ja muut hankaluudet.

Niinpä niin, jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan. Mies sai minun puolestani pitää käsityksensä. Itse ajattelin, etten koskaan voisi ryhtyä pitkään, tuskinpa edes lyhyeen suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa en voisi vaihtaa ajatuksia tunteistani, haluistani, toiveistani, kaipuustani, ikävästäni, pettymyksistäni ja kaikesta inhimilliseen elämään liittyvästä edes jollakin kielellä, jota kumpikin ymmärsi.

Sekin käväisi mielessäni, että tälle miehelle taisi juuri tuollainen suhde sopia paremmin kuin hyvin. Kun ei ollut kieltä, jolla asioita selvittää, ei tarvinnut vastailla kiusallisiin, suorasukaisiin kysymyksiin eikä tarvinnut selitellä käytöstään tai valintojaan, kun ei toinen kumminkaan selitystä ymmärtäisi. Yksinkertaisesti ilmaistuna ei tarvinnut pohtia sen paremmin syitä kuin seurauksiakaan.