Perjantaina iltapäivällä ajeli Pekka tyytyväisin, mutta vähän jännittynein mielin samaa reittiä kuin viikko sitten. Taival tuntui jo aivan tutulta ja Pekka ajatteli, että näinköhän tästä kuitenkin tulisi ihan vakituinen tie, jota pitkin armaansa luokse kiirehtäisi. Hiukan häntä häiritsi se, että vaikka hän miten yritti ajatella Sirkkaa, nousi Liisan kuva unenomaisesti jatkuvasti hänen silmiensä eteen.

Hän yritti painaa kuvaa taka-alalle, mutta aina se vain pyrki pintaan. Kuvassa Liisa hymyili viehkeästi, vilkutti Pekalle kutsuvasti kädellään, mutta kun Pekka yritti tarttua käteen, häipyi koko Liisa jonnekin usvaan. Ei, nyt täytyi ryhdistäytyä. Pekka oli menossa ensitreffeille Sirkan kanssa hiomaan sotasuunnitelmaa Liisan päänahan saamiseksi. Liisasta ei saanut nyt ajatella mitään muuta kuin huonoja asioita. Näin Pekka päätti, ja loppumatka sujuikin sutjakasti Sirkan kuva silmien edessä.

Myöhään illalla ajoi Pekka Sirkan kerrostalon pihaan. Hän kaivoi kännykkänsä esille ja soitti Sirkan numeroon kertoakseen olevansa nyt ovella. Kohta painaisi hän ovisummeria, ja Sirkka voisi avata oven. Pekka kokoili tavaransa ja suuntasi ovelle. Ovi avautui muutaman sekunnin kuluttua ja Pekka siirtyi porrashuoneeseen. Sirkka asui kolmannessa kerroksessa, joten Pekka päätti kävellä portaat ylös.

Jännitys kasvoi porras portaalta Pekan noustessa ylöspäin. Miten häntä nyt tällä tavalla jännitti? Tämä tuntui jo aivan liialliselta. Mutta ehkä se johtui vain siitä, että kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Vasta pari päivää sitten oli hän saanut tietää Sirkan olemassa olosta ja jo nyt oli menossa tätä tapaamaan. Ei Pekka yleensä näin ripeästi toiminut, mutta nyt oli kyseessä poikkeustilanne.

Viimeinenkin rappu oli nyt noustu, ja Pekka seisoi Sirkan oven takana. Rohkeasti hän painoi soittokelloa, sillä ei tässä enää perääntyä voinut. Kun Sirkka avasi oven, näki Pekka edessään hiukan pyöreän, pienikokoisen, ystävällisen näköisen naisen, joka hymyili herttaisesti. Maantien värinen pikkukiharainen kampaus oli varmasti juuri rullattu auki papiljoteilta, siltä Pekasta näytti. Ikää naisella oli vähintäänkin 65 vuotta, ja hän oli pukeutunut 70-luvulla muodissa olleeseen crimplene-kuosiin.

Pettymys valtasi Pekan mielen, ja hän oli kääntyä niiltä sijoiltaan takaisin. Eihän tuo ollut kuvien Sirkka! Oliko häntä taas huijattu? Eikö hän ikimaailmassa oppisi? Mutta Sirkka tarttui Pekkaa rivakasti käsipuolesta ja veti hänet eteiseen kiskaisten oven kiinni. Pekka oli näkevinään viekkaan välähdyksen Sirkan silmissä, mutta ajatteli sitten sen olevan vain kuvitelmaa. Kiltisti kuin pässi narussa seurasi hän Sirkkaa peremmälle huoneistoon…