Seuraavana iltapäivänä Punahilkka jo hyvissä ajoin oli valmiina lähtöön. Matka määränpäähän kestäisi parisen tuntia, eikä Punahilkka halunnut ainakaan myöhästyä ensitreffeiltään Suden kanssa. Aina oli myös varauduttava kaikenlaisiin yllätyksiin viikonloppuliikenteessä. Susi oli antanut hyvät ajo-ohjeet, ja niitä seuraamalla Punahilkka uskoi kyllä osaavan oikeaan paikkaan.

Niin Punahilkka sitten kävi auton rattiin ja iloisesti lauleskellen lähti tapaamaan tätä Sutta, joka ainakin ensituntumalta vaikutti varsinaiselta aarteelta. Sen verran kokenut treffailija Punahilkka toki jo oli, ettei nyt aivan uskonut kihlattuna morsiamena kotiin palaavansa. Tyytyväinen olisi, jos viikonloppu Suden kanssa sujuisi rennosti, ilman vaivautuneisuutta, kahden aikuisen tapaan.

Hieman olisi ehkä pettynyt, jos keskinäinen kanssakäyminen ei autenttisessa tilanteessa toimisikaan, vaan ”maitojunalla” kesken viikonlopun olisi paluumatkalle lähdettävä. Ja todella murheellinen ja pahoilla mielin olisi Punahilkka silloin, jos sukset totaalisesti menisivät ristiin eikä kyettäisikään eroamaan ns. ystävinä.

Kaikenlaisista tapauksista oli Punahilkalla kyllä kokemusta omiksi tarpeiksi, joten kovin suuria toiveita ei hän nytkään elätellyt odottavasta ja uteliaasta mielentilastaan huolimatta. Silti tuntui mukavalta ajella pitkin kesäisiä teitä kohti uutta, entuudestaan tuntematonta paikkaa. Susi siellä odottaisi, sen Punahilkka tiesi. Mutta millainen Susi? Siitä hänellä ei oikeastaan ollut kuin kalpea aavistus, joka sekin saattaisi kääntyä päälaelleen joko hyvässä tai pahassa. Tulevaa tautia ei kuitenkaan kannattanut sairastaa, vaan jäätelöstä oli nautittava niin kauan kuin sitä lautasella oli. Ja sen aikoi Punahilkka totta totisesti tehdä!

Matkalla Punahilkka pysähtyi huoltoasemalle autoaan tankkaamaan. Siellä sattui jo tapaus, joka sai Punahilkan vilkkaan mielikuvituksen laukkaamaan sadoin ratsuin ja tuhansin tulihevosin.

Silloin tällöin oli Punahilkalla tapana ostaa arpa tai pelata rahapelejä muutamalla eurolla. Kuinka ollakaan hän tänään tunsi olevansa niin kovassa vedossa, että teki molempia. Eikä riskeerannutkaan suotta: arvalla hän voitti 500 euroa, ja rahapelikin oli suosiollinen kilauttaen Punahilkan käteen 100 euron potin kahden euron panoksella.

Tässä oli Punahilkka näkevinään jo suorastaan Kohtalon sormen johdatuksen, vaikkei nyt niin kovin taikauskoinen tai ennusmerkkeihin uskova ollutkaan. Mutta voisiko hyvä onni jatkua edelleen? Jo muistui Punahilkan mieleen sanonta: ”Jos on onnea pelissä, ei ole onnea rakkaudessa”.

Tällaiset suomalaiskansalliset ilonpilaajasanonnat päätti Punahilkka kuitenkin positiivisen elämänasenteensa voimin heittää romukoppaan ja iloita, nauraa, nauttia elämästä ja kurkottaa vaikka kuuseen tai kuuhun asti pelkäämättä, että pitkä ilo johtaa itkuun ja jokainen jotakin vähän enemmän haluava palautetaan kyllä katajapuskan kautta takaisin maan pinnalle. Joten ei muuta kuin kaasu pohjassa kurvaten takaisin baanalle ja kohti venerannassa odottavaa Sutta!

Loppumatkakin sujui hyvin, ja hiukan etuajassa saapui Punahilkka sovittuun paikkaan. Siellä Susi jo lupauksensa mukaan odottelikin. Punahilkka oli mielessään luonut jonkinmoisen käsityksen Suden ulkomuodosta. Useinhan tällaisilla käsityksillä on kyllä tapana osoittautua vääriksi. Ei Punahilkka tälläkään kertaa aivan oikeaan osunut, mutta tuskinpa Susikaan.

Yhteydenpito viestein ja puhelimitse oli kummallekin kuitenkin luonut toisesta sellaisen tuntuman, että kohta autosta ulos astuttuaan huomasi Punahilkka olevansa Suden lämpimässä halauksessa ja taisivatpa siinä jo huuletkin hipaista toisiaan. Jos vielä ajatusmaailmat natsaisivat yhteen, saattaisi viikonlopusta tulla monellakin tapaa varsin antoisa, tuumiskeli Punahilkka mielessään.