Emmää ny näköjään pääse irti tuosta pyykinpesusta ollenkaan. Aina vaan mulle tuloo mieleen asioita, jotka liittyy siihen, ja joista tuntus juttua irtoavan. Ei kai auta muu, ku antaa virtuaalikynän lennähellä virtuaalisella paperilla niin, että virtuaalimuste roiskuu. Pyykätään sitte, jos kovasti tuloo pestävää!

Eihän pyykinpesu nykyään mitään erikoista hommaa oo: sen ku heittää rievut pesukoneeseen ja valihtoo sopivan ohojelman. Jonku ajan päästä saa nostella puhtaat, puolikuivat pyykit narulle tai kuka ny missäki ne kuivattaa. On kuivausrumpuja ja jos jonkinlaisia tuulettimia ja kuivureita.

Paras kuivauskeino on mun mielestä kumminki ulukona kuivatus varsinki kesäaikaan. Mikään ei haise paremmalle, ku ulukona kuivattu puhas pyykki. Se haisoo tuulelta ja auringolta, oli mun sisko pienenä tyttönä tuumannu, kun oli puhtaita pyykkejä nuuskinu. Ja niiltähän se ulukona kuivattu pyykki just haisoo!

Mutta ennen vanhaan oli vähä toisella lailla. Mää muistan, että mun äitivainaa kerto, miten talavellaki usein loppu kaivoista vesi, ja pyykkiä piti lähteä pesemään jonnekin järven tai joen rannalla olevaan pesutupaan. Pyykit, ainaki lakanat ja pyyhkeet keitettiin ensin paassa lipeän kans ja sitte ne huuheltiin avannossa jääkylymässä veessä.

Pienempiä riepuja hinkattiin pyykkilauvalla puhtaiks, ja kai sitä karttuaki joskus käytettiin. Kyllä siinä oli akkojen käit kovilla. Ja aatelkaas, miten kovaa hommaa oli vääntää vaikka lakanoita kuiviks? Kyllä taitas meiltä nykyakolta voimat loppua ja nahat kämmenistä irrota jo alakuusa.

Kaiken lisäks pyykkipäivät kesti vähintääki aamusta iltaan, joskus pariki päivää. Ku navettatyöt oli tehty, lähettiin pyykille ja kotiin mentiin vasta, ku tuli pimeä ja elukat piti taas tillata ja lypsää. Vaatteita oli ihimisillä sillon palijo vähemmän ku nykyään, mutta ne piettiin suunnilleen kaikki ensin likasiks ja vasta sitte lähettiin pyykkäämään. Nykysenä aikana voi pestä vaikka rievun kerrallaan, jos tahtoo, vaikkei se tietenkään mitään kovin ekolokista tai suositeltavaa hommaa oo.

Meillä kotona oli rakennettu ulukosauna, jossa sitte saatto pyykkiä pestä. Siellä oli muuripata, jossa äiti pyykit keitti. Mutta meijänki kaivosta saatto vesi loppua talaviseen aikaan, kesästä ny puhumatakaan. Mää muistelen, että vettä sulatettiin lumesta, mutta oli se kauhea homma seki. Eihän ny isostakaan lumimäärästä kovin isoa vesitilikkaa synny, vaikka miten päin mittais.

Eikä siellä saunassa ollu kovin lämmin talavella. Oliskohan joskus kiuasta lämmitetty, että vähä saatiin lämpöä pyykkärille. Tietysti siinä häärätessä tuli joskus hikiki, eikä kukaan ny kovimmilla paukkupakkasilla pyykkäämään ruvennukkaan. Suojasäätä ooteltiin, ja joskus saatto pyykkivälit olla pitkät, mikä taas meinas sitä, että pyykkipäivät oli raskaita, ku pyykkiä oli palijo.

Meijän talouteen saatiin sitte kyllä pulsaattoripesukoneki, ku mää ja mun kaksosveli synnyttiin. Se oli äitille suuri helepotus, ku ei enää tarvinnu käsipelillä vaatteita jynssätä puhtaiks. Kone palaveli kauan. Se oli väriltään sininen ja merkiltään ”Siniviiri”. (Mun on tunnustettava, että mää muistin vaan tuon Sinin, mutta googlesta löyty koko nimi.)

Mää muistan iteki usein vääntäneeni veivistä, ku kone oli pessy pyykit ja ne piti sitte vääntää telojen läpi, niin että enimmät veet valu pois. Ja sama juttu oli, ku huuheltiin. Se oli lapselle jännää hommaa. Sini pesi meijän talouven pyykit niin kauan, että sitte ku äiti täytti muistaakseni kuuskymmentä vuotta, me lapset ostettiin sille lahajaks automaattipesukone.