Sunnuntai-ilta sujui mummolassa pitkästä aikaa suorastaan rattoisasti. Monet olivat olleet ne illat, jolloin mummo tai vaari vuoron perään oli huokaillen pyyhkinyt kyyneliä silmänurkastaan. Kun armelias yö lopulta aina saapui taloon peittäen kaiken mustaan harsoonsa, itkivät he vuoteeseen käytyään yhdessä suuria menetyksiään. Sanoja ei tarvittu. Pitkään yhdessä elänyt pariskunta osasi lohduttaa toisiaan yhteisen surun äärellä.

Mutta nyt oli toisin. Esko heräsi unestaan ja alkoi nälkäisenä pyydellä ruokaa. Sitä oli tarjolla niin paljon kuin pieni ihminen syödä jaksoi. Vaikutti siltä, ettei Esko lainkaan huomannut Markun lähteneen. Ainakaan hän ei sitä mitenkään osoittanut. Omat lelut, mummolan eläimet ja isovanhempien yltäkylläinen huomio riittivät hänelle.

Eskon saapumisen kunniaksi käytiin vielä ottamassa kunnon löylyt pihasaunassa, ja sekös Eskoa ilahdutti. Tyytyväisenä ja punaposkisena hän nukahti omaan sänkyynsä, joka nyt oli siirretty isovanhempien makuuhuoneeseen, ja johon mummo oli pedannut puhtaat lakanat. Oma tuttu ja rakas unilelu lepäsi tyynyllä pienen kiharaisen pään vierellä. Näytti siltä, että Eskolla oli kaikki niin hyvin, kuin näissä oloissa olla saattoi.

Iltakahvia juodessaan isovanhemmat juttelivat Markun vierailusta. Kumpikin lausui nyt ääneen sen, mitä ajatteli. Markku oli tuonut pojan heille lopullisesti. Hänellä ei ollut aikeitakaan ottaa Eskoa takaisin eikä hän myöskään aikonut edes yrittää hakea päivätöitä. Hän oli hylännyt poikansa saadakseen vapautensa takaisin.

Syvää halveksuntaa Markkua kohtaan tuntien he sitten alkoivat pohtia, miten elämä järjestettäisiin. Maalaistalossa oli paljon työtä, mutta Esko voisi olla mukana kaikessa kuten ennen kaupunkiin muuttoakin. Poika rakasti eläimiä ja koneita, ja niitä molempia talossa oli yllin kyllin. Suurin huolenaihe oli se, ettei Eskolle olisi ikäistään leikkiseuraa. Mutta ehkä siihenkin saataisiin jokin ratkaisu.

Tärkeintä oli, että poika nyt oli taas tutussa ja turvallisessa ympäristössä, jossa häntä rakastettiin ja hänen kaikista tarpeistaan huolehdittiin. Markku ei paras mahdollinen kasvattaja olisi pojalle missään tapauksessa ollut. Sen isovanhemmat olivat huomanneet jo ajat sitten. Yksi huoli oli nyt heilläkin vähemmän, kun Esko oli heidän hoidossaan…