Nyt on sanottava, etten muista millon olisin ollu näin tyytyväinen ihteeni ja tekemisiini. Ku nykysin mun hommat on ollu enempi semmosta aikomusta, ku aikaan saamista. Mutta tänäänpä oli heti aamusta toinen tahti.

Ihan aluks tyhyjensin matovaariosta loput valamiit mullat astiaan. Suurimman osan mullasta vein lauantakina tytön kasvimaalle, mutta pieni ripponen ei mahtunu sankoon. Sen päätin heittää omien kukkien juurelle. Niin sitte teinki. Nyt oli toinen puoli matovaariosta aivan tyhyjä. Heittelin sen pohojalle matosille varaamani ruuat, jotka oli meininki peittää mullalla, ettei ne ala haista. On tarkotus, että laitan ruokaa nyt vaan tälle toiselle puolelle, jollonka matoset siirtyy ruuan perässä väliseinässä olevien reikien kautta tänne, ja mää saan taas toiselta puolelta valamista multaa käyttööni. Työmiehet elikkä lierot on sillon toisen puolen ruokien kimpussa eikä niitä jää mullan sekaan yhtään.

Mutta jostain piti saaha multaa ruokien peitoks. Mulla oli parvekkeella isoissa ruukuissa multaa. En ollu istuttanu ruukkuihin vielä mitään ja mielessä oli, etten istutakaan. Ei ollu nimittäin oikeen mitään istutettavaa. Sitä ”vanhaa” multaa mää heitin nyt matovaarioon jalostumaan. Mutta sitä oli niin palijo, ettei se juurikaan vähentyny, vaikka osan siitä otinki.

Sitte mulla välähti. Mulla oli jääkaapissa aika itäneitä perunoita. Niitä ei teheny enää mieli syyvä, niin itusia ne oli. Olin ottanu ne jo lauantaina huoneenlämpöön, ku aattelin, että ne vois istuttaa johonki. Paikasta mulla ei kyllä oikeen ollu harmainta haisua. Tytönki jääkaapista löyty samanlaisia itukasoja. Ne mää toin kans tänne vakaana aatoksena istuttaa ne johonki.

No nyt oli siemenperunat vaan lisääntyneet, mutta istutuspaikasta ei ollu vieläkään tietoa. Sitte aattelin, että vien ne V: n viimesen kotipaikan multiin. Siellä on lääniä, ja kompostorista sais hyvää multaa niille. Mutta millon mää sinne nyt menisin? Eikä sielläkään valamista peltoa ollu. Se pitäs ensin kääntää ja laittaa kuntoon. Hankalalta tuntu.

Seuraavaks tuli mieleen ystävätär, jolla on kans maatilikku talosa ympärillä. Minä kysymään, olisko sinne jääny ees pientä länttiä, johon perunat vois peittää. Ei ollu sielläkään tilaa mun perunoilleni. Piti ruveta uuvestaan tuumailemaan mahollisia istutuspaikkoja.

Sillon mulle tuli se älynväläys. Määhän laitan perunat noihin ruukkuihin! Ruukkuja ei oo ku kaks, niin että ei ne kaikki mahtunu niihin, mutta sitte otin käyttöön yhen vanhan pesuvajin, ison, vanhan rautakattilan, joka on vaan oottanu, että siihen jotaki laitettas ja vielä yhen ruukun, josta kasvi oli kuollu pois. Niihin uppos mun siemenperunat, ja nyt mää vaan alan ootella perunasatoa omalta parvekkeelta.

Samalla ratkes seki puluma, laitanko sisäkukat kesäks parvekkeelle vai en. En laita, sillä nythän mää saan istua perunapellon vierustalla, ku oleilen parvekkeellani. Eikä sinne kaikki mun ruukkuni mahtuskaan. Ja luulen, että mun perunavilijelys kestää paremmin paahetta ku sisäkukat sillon ku mää en oo niitä hoitamassa. Sillonhan täytyy parvekelasit pitää melekeen kiinni ukkosten ja sateijen varalta.

Nyt mää olin saanu monta asiaa eteenpäin, ku perunat tuli istutettua. Vielä pitäs parvekkeelta raijata ylimääräset ruukut ja muut kamppeet alas kellarivarastoon. Se tuntu kyllä jo aivan liialliselta hommalta, ku mää olin imuroinuki kaiken sen multasouvin jäliltä. Päätin jättää sen toiseen kertaan. Eihän ihimisen sentään kaikkia töitään tartte samana päivänä tehä.

Samalla ku oon teheny istutushommia, oon keräilly kirpparille menevää romua yhteen läjään. Aikamoinen kasa sitä jo onki. Saa nähä, saanko kaikki mahtumaan koslaani, ku lähen reissuun. Meinaan nimittäin viijä ne semmoselle kirpparille, jossa ne myyvään ajan kans, ja kirpparinpitäjä ottaa myynnistä tietyn rosentin itelleen. Siellä saavat olla, ja ovat pois mun nurkistani. Heleppoa ja kätevää. Mun vaivakseni jää vaan rahtaus ja hinnottelu. Siinä on mulle ihan tarpeeks hommaa!