On keskiviikko, 12.6. Juuri tänään tulee kuluneeksi kuusitoista vuotta siitä, kun minä, isäsi ja sisaresi tulimme pukemaan sinua arkkuun ja hakemaan kotiin. Pieni ruumiisi oli avattu ja ommeltu kiinni ja avauksessa tehtyjen löytöjen ja havaintojen perusteella laadittaisiin nyt selvitys siitä, miksi sinä ehkä kuolit, ennen kuin kunnolla ehdit edes elää.

Kesäinen aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Koko alkukesän oli ollut hyviä säitä. En muista, että olisi satanut lainkaan. Nyt ei ollut aivan niin kuumaa kuin aiempina päivinä, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, että päivästä joka tapauksessa tulisi lämmin. Ainakin siitä tulisi yksi elämäni raskaimmista, sillä tänään tekisin sinulle viimeisen palveluksen täällä maan päällä, ellei hautaamista oteta lukuun.

Aamuvarhaisella lähdimme matkaan kohti sairaalaa, jonka kylmiössä ruumiistasi säilytettiin. Oli sovittu jokin kellonaika, jolloin meidän piti olla paikalla. Siitä oli pidettävä kiinni, etteivät ihmiset toisessa päässä joutuisi odottelemaan, mutta muuten tuntui aika menettäneen merkityksensä.

Edellisenä päivänä oli isäsi pessyt ja imuroinut auton. Minä vuorasin auton tavaratilan hohtavan valkoisella pöytäliinalla, ja sen päälle asetettiin pieni tyhjä arkkusi lähtöä odottamaan. Takaisin tullessamme olisi arkussa sinun kuoresi.

Minä olin varannut mukaan vaatteet, joihin sinut arkkuun laittoa ja hautaamista varten puettaisiin. Heti kuoltuasi olin jo sairaalasta soittanut sisarelleni, taitavalle ompelijalle, ja kysynyt, haluaisiko hän ommella sinulle kauniin mekon. Sisareni miehineen oli kummisi, joten senkin vuoksi olin pyytänyt nimenomaan häntä tähän tehtävään. Minua kauhistutti ajatus, että sinut puettaisiin kolkkoon kuolinvaatteeseen, jollaisia joissakin arkuissa oli valmiina. Sinun pienessä arkussasi ei sellaista kuitenkaan ollut ollut, joten en sitä olisi voinut edes käyttää, vaikka olisin sen hyväksynytkin.

Sisareni lupasi sen tehdä, mutta sitten veljeni vaimo muisti, että oli olemassa oman äitini nimenomaan minulle aikoinaan ompelema kastemekko. Jos voisin siitä luopua, olisi se mitä parhain vaate sinulle. Se sisältäisi muistoja ja rakkautta jo useamman sukupolven takaa. Lisäksi vanha äitini, joka silloin vielä eli, oli hyvin vakavasti sairaana eikä mitenkään muuten voinut osallistua hautajaisjärjestelyihin. Kunnossa ollessaan olisi hän sen varmasti halunnut tehdä, sillä olihan myös hän aikoinaan, jo neljäkymmentä vuotta sitten haudannut yhden omista lapsistaan.

Kun kastemekkoni olemassaolo palautui mieleeni, päätin heti, että se olisi vaatteesi viimeisellä matkallasi kohti tuonilmaisia. Kätköistäni löytyi vielä äitini ompelema pitsinen myssy. Se laitettaisiin suojaamaan ja lämmittämään pientä päätäsi kylmän haudan sylissä. Olin myös ehtinyt jo tilata ja saada äitiyspakkauksen sinua varten. Sieltä etsin uuden uutukaiset alusvaatteet ja vielä pienet valkoiset sukat jalkojasi lämmittämään.

Näin varustautuneina lähdimme raskaalle matkalle. Sisaresi oli piirtänyt sinulle piirroksen, jonka hän halusi laittaa mukaasi arkkuun. Sen lisäksi sinne laitettaisiin kuva meistä kaikista neljästä, ja jotain muuta pientä muistoa. Vaikka tiesimme, ettet sinä niitä näkisi eikä niillä olisi sinulle mitään merkitystä, halusimme näin tehdä. Ehkä se oli tapamme osoittaa, että vaikka olit kuollut, oli sinut lujin sitein liitetty perheeseemme ikiajoiksi. Sinua ei unohdettaisi.

Muistan, miten raskaalta ja pitkältä matka tuntui. Kaikki oli niin lopullista. Sisaresi halusi soittaa jotain rämisevää lastenlaulua auton cd-soittimella koko matkan ajan. En kieltänyt häntä siitä, vaikka välillä kysyin, emmekö voisi kuunnella jotain muuta. Ymmärsin, että myös hänen pienessä mielessään ja sydämessään asui suru. Myös hän oli menettänyt niin paljon. Hänen oli saatava purkaa tuskaansa ja ikäväänsä omalla tavallaan.