Vaikka eroprosessi oli kuluttava ja raskas, sisältyi siihen myös huvittavia piirteitä. Kun erohakemus oli laitettu vireille, halusi Mikko tietää, miten kauan sormuksia pidettäisiin sormissa. Omalta osaltaan ei hän sitä osannut päättää, vaan lähes joka aamu oli sormus eri tavalla. Joskus se oli vasemmassa nimettömässä, kuten kuuluikin. Toisinaan taas Mikko oli siirtänyt sen oikean käden nimettömään, ja joinakin aamuina ei hänellä ollut sormusta sormessaan lainkaan. Lopulta taisi hän sitten ottaa sormuksen kokonaan pois, vaikka oli yhä Soilen kanssa naimisissa.
 
Soilelle oli se ja sama, miten Mikko sormuksensa kanssa toimi. Itse hän ei ollut edes ajatellut asiaa. Hän oli pitänyt sormuksia sormessaan koko avioliiton ajan lukuun ottamatta lyhyttä aikaa, jolloin hänellä oli paha ihottuma käsissään, ja hän joutui ottamaan ne siitä syystä pois. Soilea ihmetytti se, että Mikko tuntui pitävän sormuksia, pelkkää ulkoista merkkiä naimisissa olosta tärkeämpänä kuin itse avioliiton sisältöä. Mutta tuollainen ajattelutapa kuvaa hyvin Mikkoa. Sisällöllä ei niin väliä ole, kunhan ulospäin näyttää siltä, että kaikki on kunnossa ja Soile tiukasti liekanarussa.
 
Vähän huvittuneena ja paljon kyllästyneenä Mikon lapselliseen temppuiluun sormuksensa kanssa ilmoitti Soile ykskantaan, että hän aikoi pitää sormuksia sormessaan niin kauan kuin olisi virallisesti naimisissa Mikon kanssa. Kun ero aikanaan olisi selvä, ottaisi hän ne pois sormestaan. Näin tapahtuikin. Yhtä asiaa Soile silloin kyllä vähän leikkisästi harmitteli mielessään. Ilmoitus siitä, että Soile ja Mikko oli virallisesti tuomittu avioeroon tuli kaksi viikkoa myöhemmin kuin päätös oli annettu. Niinpä Soile joutui pitämään sormuksia kaksi viikkoa liian kauan.
 
Kihlautuessaan olivat Soile ja Mikko keskustelleet monista käytännön asioista. Osa silloin tehdyistä sopimuksista oli pitänytkin, osa ei. Mikko oli heti alkuun ilmoittanut Soilelle, että aviokriisin sattuessa hän ei avioliittoneuvojan pakeille lähtisi. Soile oli tämän ottanut totena eikä koskaan ollut sellaista ehdottanut, vaikka se joskus olisi voinut olla paikallaankin. Nyt Mikko äkkiä halusi, että he lähtisivät setvimään asioitaan ulkopuolisen ihmisen kanssa. Mikko ei oikeasti halunnut erota, niin hän ainakin väitti, vaikka joka toinen aamu yön valvottuaan ja Soilen petollisuutta mietittyään olikin toista mieltä.
 
Soilelle taas alkoi olla yhä selvempää, että ero olisi ainoa oikea ratkaisu. Hän ei uskonut Mikon kykenevän muuttumaan niin paljoa, että yhteiselämä edelleen olisi mahdollista. Samanlaiseen ahdistukseen, josta oli pääsemässä irti, ei Soile enää halunnut joutua. Eihän Mikko kokenut tehneensä mitään väärää. Miten hän siis olisi voinut nähdä muutoksen tarpeellisuuden. Mutta kun Mikko halusi perheneuvojalle lähdettävän, ei Soile hangoitellut vastaan. Siellä hän voisi ulkopuolisen kuullen kertoa, miten hän oli avioliiton kokenut. Myös Mikolla olisi mahdollisuus kertoa omista kokemuksistaan.
 
Aika neuvojalta varattiin. Sen teki Mikko, sillä Soile katsoi sen kuuluvan hänelle. Hänhän asiaa oli ehdottanutkin. Ihme ja kumma ei Mikko lainkaan väittänyt asiassa vastaan, vaan kiltisti tilasi ajan, vaikka yleensä Soile oli joutunut hoitamaan kaikki tällaiset asiat. Mutta nyt ei Mikolla ollut vaihtoehtoja. Jos ja kun hän halusi neuvojalle mentävän, piti hänen myös tehdä asian eteen jotakin. Soile ei enää yrittäisi paikata reikiä täynnä olevaa kangasta. Se aika oli hänen kohdaltaan ohi eikä Mikko ollut sitä aikanaan käsittänyt.