Joulu tuli ja meni. Vietin sen tyttäreni kanssa sisareni perheen luona. Molemmista meistä tuntui, että kulunut joulu oli ollut yksi parhaimmista, ellei paras, mitä koskaan olimme viettäneet. Miehestä ei kuulunut mitään koko jouluna. Lähetin hänelle tekstiviestinä joulutervehdyksen ja siihen sain vastauksen. Muuten mies vaikeni kuin muuri. En kyllä juuri muuta odotellutkaan. Olimmehan sopineet, että asioita katsotaan uudelleen, kun joulu on ohi.

Uutta vuotta lähdin viettämään tyttäreni opiskelupaikkakunnalle. Läppärin otin tietysti mukaan, jotta ajankulukseni voisin vaikka päivittää blogia ja lähetellä viestejä mukaville miehille, jos sellaisia sattuisi silmiin osumaan. Olin edelleen deittisivuston maksava jäsen, joten en tietenkään halunnut olla käyttämättä mahdollisuutta, josta olin jo etukäteen maksanut.

Senkin olin oppinut, että yhden miehen varaan ei deittailua kannattanut koskaan jättää, jos yhdellä kertaa sattui olemaan tarjokkaista suoranaista tungosta. Kaikki kannatti katsoa läpi, sillä useimmat heistä karsiutuivat jo ensimetreillä. Tämäkin mies, jonka kanssa kiihkeitä tekstiviestejä vaihdoin, oli enemmän kuin epävarma tapaus, sen ymmärsin kyllä, joten ei muuta kuin viestiä bittiavaruuteen. Kyllä sitä sinne mahtui!

Olin kyllä jo alun tosikkomaisuuteni jälkeen huomannut, ettei asioita deittimaailmassa kannattanut ottaa kovin vakavasti. Mielipahaa ja sydänsuruja sellaisesta vain sai, jos liian nopeasti ja tiiviisti kiintyi joihinkin ihmisiin. Täällä virtuaalimaailmassa moni tuntui ajattelevan, ettei tuo toinen, jossakin bittiavaruuden usvassa leijuva henki ollut ihminen ollenkaan. Oli siis se ja sama, miten sellaista kohteli.

Itse en ajatellut näin. Todella harvoin, jos koskaan, jätin kenellekään vastaamatta tai lopetin yhteydenpidon niin, ettei siitä voinut päätellä, jatketaanko sitä, vai ei. Minusta oli aina selkeämpää ja ennen kaikkea kohteliasta kertoa, jos tuttavuus ei kiinnostanut. Silloin saattoi menneet unohtaa ja suunnata katseensa seuraaviin.

Huvittavana sivujuonteena ja oivallisena esimerkkinä siitä, miten jotkut kohtelevat virtuaalituttavuuksiaan, mainitsen tässä erään toisen ehdokkaan, joka juuri noihin samoihin aikoihin otti minuun yhteyttä. Mies oli minua huomattavasti nuorempi, minkä seikan olisi jo pitänyt kertoa minulle, että turhaa, mikä turhaa. Lisäksi mies kertoi juuri ikäeromme olevan se kiinnostavin tekijä. Siinä toinen asia, jonka tarkoitusperistä olisin voinut vaikka lyödä vetoa.

Mutta kun muutakaan kiinnostavaa ei sattunut juuri tuolloin olemaan näköpiirissä, taoin tätäkin rautaa ainakin kokeilumielessä. Eihän sitä koskaan voinut etukäteen, mistä rautakimpaleesta sampo syntyisi. Vaihtelimme lyhyitä viestejä uuden vuoden tietämillä ja pääsimme jopa niin pitkälle, että tapaamistakin suunniteltiin.

Tapaaminen ei tietenkään koskaan toteutunut. Suden viestit harvenivat ja loppuivat sitten kokonaan ilman mitään selityksiä. Minulla ei koskaan ole ollut tapana kysellä kenenkään perään. En tenyt niin tälläkään kertaa. Sen kyllä panin merkille, että mies esiintyi deittisivustolla ainakin kahdella eri nickillä. Se kertoi jo aika paljon.

Minun viimeisestä viestistäni tälle miehelle oli kulunut jo lähes vuosi, kun mies yllättäen otti yhteyttä. Miten lie oli sankari säilyttänyt viestini posteissaan. Miehen viesti oli tunnusteleva, aivan kuin hän olisi kokeillut kepillä jäätä. Niin epätoivoinen tai yksinäinen en kuitenkaan ollut, että tuohon syöttiin olisin tarttunut.

Ilmoitin miehelle kohteliaasti, sillä tietenkin vastasin hänelle, että viestivälit olivat minun mittapuuni mukaan hiukan liiat pitkät. Lisäksi rohkenin epäillä, että miehen muut viritykset olivat menneet pahemman kerran kiville, joten hänen nyt täytyi tyytyä minunlaiseeni hätävaraan. Minulla ei kuitenkaan ollut tarvetta eikä varsinkaan halua ryhtyä minkäänlaiseksi hätävaraksi.

Suora puhe meni perille, eikä mies enää ottanut yhteyttä. Liekö muutenkaan kovin tosissaan ollut koko asian suhteen, mene tiedä.