Sen verran aikaa on tuosta ensitapaamisesta jo kulunut, lähes päivälleen vuosi, ettei Punahilkka nyt aivan kristallinkirkkaasti muista, millainen se täsmälleen oli. Mutta ei hän ainakaan ovelta takaisin pyörtänyt, eikä susikaan ovea Punahilkan nenän edestä kiinni tempaissut. Sisään sai Punahilkka astahtaa, ja taisipa susi kuitenkin hänet syliinsä vetää ja suutakin hiukan suikata. Tällainen hatara muistikuva Punahilkalla on. Jos vahinkosusi asian paremmin muistaa, niin olkoon hyvä vaan ja kertokoon, jos tahtojaa… ;).

Siinä sitten asetuttiin istumaan ja toiseen tutustumaan. Sudella oli mukavan tuntuinen sohva, ja siihenhän sitä istahdettiin. Kovin etäälle suden lämpimästä turkista ei Punahilkka käynyt, ja vaikka susi sanoikin kovasti Punahilkan tuloa jännittäneensä, oli jännitys kohta tipotiessään. Mukavaa ja läheistä oli Punahilkalla ja sudella siinä illanhämärässä saunan lämpenemistä kynttilän valossa istuskellen odotellessa.

Susi taisi nauttia olutta, ja Punahilkka siemaili glögiä, jota oli tuonut mukanaan. Punahilkan siinä kuumaa ja mausteista juomaa maistellessa palasivat hänen ajatuksensa äskeiseen tulomatkaan ja siihen outoon ilmestykseen, joka keskellä synkintä metsätaivalta oli yllättäen lennähtänyt tuulilasin editse Punahilkkaa säikytellen. Yhtäkkiä hän käsitti, mikä se oli ollut!  Ei se ollut lintu eikä lepakko. Ei myöskään kärpänen, vaikka sellainenkin vaihtoehto oli Punahilkan mielessä käväissyt. Musta, kiiltävä ja vihreälle ja siniselle vivahtava olio oli, ei enempää eikä vähempää kuin sittisontiainen! Mutta mistä se Punahilkan tielle oli osunut ja mitä se hänestä tahtoi?

Ei Punahilkka kauaa kuitenkaan joutanut mokomaa tyhjänpäiväistä asiaa miettimään. Hän oli nyt vieraana sudenpesässä, ja kohta mentäisiin saunaan. Ei siinä taidettu kysellä, saunottaisiinko yksin vai yhdessä. Ainakin Punahilkasta tuntui mukavalta ajatus istua lämpimän saunan lauteella suden vieressä, ja kaikesta näkemästään saattoi hän päätellä, ettei se sudestakaan vastenmielistä ollut.

Mutta vielä ennen saunomista halusi susi Punahilkan riisua ja hiukkasen häntä hyvänä pitää. Mikäpä olisi Punahilkasta sen mukavammalta voinut tuntua…