Leena nautti sydämensä kyllyydestä tanssiessaan muiden miesten kanssa. Nämä kohtelivat häntä arvostaen ja ihaillen, eikä hänen tarvinnut jännittää, mitä tai miten sanoisi tai puhuisi, kuten Kallen seurassa ollessaan joutui. Kalle nimittäin useasti huomautteli Leenan sanavalinnoista, puhetavasta, hänen iloisista ja humoristisista sutkautuksistaan tai milloin mistäkin. Myös Leenan pukeutuminen tai meikkaaminen oli sellaista, josta Kalle keksi sanomisen ja arvostelemisen aihetta.
Vähitellen oli Leena oppinut varomaan puheitaan ja tekemisiään. Kallen ollessa kuulemassa ei hän paljoa nauranut tai kertoillut vitsejä, saati flirttaillut kenenkään kanssa. Oli Leena asian itsekin pannut merkille, mutta mahdottomalta tuntui edes itselleen hiljaa tunnustaa, että tulevan aviomiehen arvostelun pelkääminen rajoitti jotenkin hänen elämäänsä.
Sitä paitsi hän ajatteli, että jos aikoi elää toisen kanssa, oli silloin sopeuduttava ja mukauduttava yhteiseen elämään, jopa joskus toisen tahtoon. Siihen Leena oli valmis, sillä hän halusi avioliitostaan tulevan sopuisan ja onnellisen liiton, jossa toisen kunnioittaminen ja arvostaminen olisivat kirkkaimpina johtotähtinä.
Sen oli Leena huomannut, että Kalle käyttäytyi kaikissa tilanteissa niin kuin aina ennenkin oli käyttäytynyt. Ei hän valikoinut sanojaan tai tekemisiään olipa paikalla sitten kuka hyvänsä. Jos Leena joskus hänelle aivan ystävälliseen sävyyn jostakin huomautti, kysyi Kalle heti pilkallisesti ja uhkaavalla äänellä, ryhtyikö Leena häntä mukamas määräilemään. Silloin Leena äkkiä vielä pahemman pelossa sulki suunsa, sillä eihän hän sellaista ollut tarkoittanut. Ei tajunnut Leena-parka lapsellisuudessaan, että itse oli näillä toimillaan myös kaventamassa omaa elämäänsä. Rakastavansa ja kunnioittavansa hän Kallea luuli, vaikka ilmiselvästä pelosta ja alistumisesta oli kyse.
Mutta hääiltanaan hän riehaantui irrottelemaan välittämättä vähääkään siitä, mitä Kalle sanoisi. Toki pieni levottomuus kaihersi jossakin mielen pohjalla, mutta Leena tukahdutti sen ja ajatteli Kallen olevan niin humalassa, ettei ihan kaikkea huomaisi. Eikä hän mitään pahaa tehnyt! Ei kai ollut kiellettyä nauraa, tanssia, laskea leikkiä, vilkuttaa vähän silmää mukaville miehille, jotka kilvan pörräsivät hänen ympärillään kuin mehiläiset hunajassa. Sen pitemmälle hän ei missään tapauksessa menisi. Hänhän oli nyt Kallen vihitty vaimo, joka hetki sitten alttarilla oli vannonut tälle uskollisuutta ja rakkautta aina kuolemaan asti.
Ja olisihan Kallella itselläänkin ollut mahdollisuus häntä tanssittaa ja näyttää kaikille, että nuorikko hänenkin mielestään oli jotakin. Mutta ei! Siellä Kalle pyöri yhä enemmän humaltuen sahtitynnyrin äärellä, remusi ja huusi ja tuttuun tapaan kuului uhoavan olevansa miesten mies, jota akat eivät komentele eivätkä naurunalaiseksi saata.
Olkoon ja remutkoon siellä! Näin Leena päätti ja lähti taas tanssimaan ties monennettako kertaa. Olisiko lähtenyt, jos olisi aavistanut, mitä tuleman pitää? Olisiko nauranut, jos olisi kohta tiennyt itkevänsä? Olisiko iloinnut, jos olisi kohta tiennyt seisovansa aviomiehensä häpäisemänä ja solvaamana koko hääväen edessä? Olisiko…
Kommentit