Kun aikoinaan aloittelin blogin pitoa, tapahtui se kokonaan toisessa ympäristössä kuin Vuodatus, Blogger tai WordPress. Olin liittynyt jäseneksi eräälle deittikanavalle, jossa jonkin ajan kuluttua tarjottiin halukkaille jäsenille mahdollisuutta kirjoittaa omaa blogia ja sen avulla mahdollisesti lisätä kiinnostavuuttaan muun deittailevan kansan silmissä.
 
Minäkin innostuin kirjoittelemaan, mutta silloin en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella, että tuosta kirjoittelusta saisi alkunsa blogikirjoittelu myös jossain muussa merkityksessä kuin keinona parantaa osakkeitaan sopivien mieskandidaattien keskuudessa.
 
Olin kyllä nuorena kirjoitellut paljonkin, mutta yli kahteenkymmeneen vuoteen en ollut kirjoittanut käytännössä lainkaan. Silti tekstiä alkoi syntyä yllättävän nopeasti ja helposti. Myöhemmin olen ajatellut, että elämänkokemus auttoi tuottamaan kirjoitettua tekstiä niin vaivattomasti ja ilman mahdottoman suurta itsesensuuria. Myös kirjoitusteni saama myönteinen vastaanotto oli omiaan lisäämään kirjoitusinnostustani.
 
Niinhän siinä sitten kävi, että deittikanava yllättäen ja ilman ennakkovaroitusta poisti koko blogin. Monelta hävisivät silloin tallentamattomat blogikirjoitukset taivaan tuuliin. Myös minä kuuluin tuohon joukkoon. Melko suuren osan pystyin vielä pelastamaan välimuisteja penkomalla, mutta osa taisi hävitä ikuisiksi ajoiksi bittiavaruuteen. Vahingosta viisastuneena aloin kirjoittaa kaikki postaukset aina ensin Wordiin ja vasta sitten siirsin ne varsinaiselle blogisivulle. Nyt kaikki kirjoittamani on tallessa edes jossakin, vaikka blogisivusto äkkiarvaamatta kaatuisi, kuten tänä kesänä täällä Vuodatuksessa tapahtui.
 
Jo edellisenä syksynä ennen deittikanavan blogien poistoa olin avannut blogisivun myös tänne Vuodatukseen. En kuitenkaan ollut sinne postannut paria kirjoitusta enempää. Nyt tuo aiemmin perustettu blogi nousi arvoon arvaamattomaan. Siitä tuli minulle nyt kirjoituskanava, jota päivitin lähes jokaisena päivänä.
 
Ensi alkuun ajattelin julkaista deittikanavan blogissa julkaisemiani tarinoita myös täällä. Sitten tulin toisiin ajatuksiin, sillä monelle lukijalleni ne olivat entuudestaan tuttuja. Lisäksi tuntui siltä, että uusia jutunjuuria löytyi haeskelematta, joten hylkäsin tuon ajatuksen.
 
Nyt tuosta kaikesta on kulunut jo useampi vuosi aikaa. Lukijakuntani on siinä ajassa muuttunut moneen kertaan ollen välillä isompi, välillä taas pienempi. Uusia lukijoita on tullut entisten joukkoon, joten miksipä en tarjoaisi heidänkin luettavakseen tarinoita Susimetsästä, sen monenkirjavista susista ja reipasotteisesta Punahilkasta, joka mennä viiletti Susimetsän poluilla niin, että hameen helmat vain vauhdissa hulmusivat.
 
Arvaan kyllä, millaisia reaktioita se saa aikaan. Mutta väliäkös sen? En väkipakolla hyppää tarinoineni kenenkään silmiin täältä omasta blogistani. Lukija, jota tarinointini kenties kiehtoo, huvittaa, virkistää tai muuten vain saa hyvälle mielelle, osaa tulla blogiini toistamiseen. Sellainen lukija taas, jolle Punahilkan seikkailut ovat kuin punainen vaate, osaa luultavasti pysyä täältä pois. Ja ellei osaa, niin kertoohan sekin jostain.
 
Huomenna alan julkaista blogissani Punahilkan seikkailuja Susimetsässä. Huomautan vielä, että seikkailut on seikkailtu jo ajat sitten, samoin tarinat seikkailuista kirjoitettu muistiin, joten mitään uutta ja järisyttävää ei ole odotettavissa ainakaan niille lukijoille, jotka seurasivat blogiani jo deittikanavalla, jos heitä lukijoiden joukossa vielä sattuu olemaan. Muille taas… Se näkee ken elää!

Tervetuloa Susimetsään toivottaa Susimetsän Punahilkka