Kärpänen kyyhöttää ikkunalaudalla yksikseen. Sen ajatukset viipyilevät vielä äsken luetussa postauksessa. Ei pettänyt punahelma lupaustaan, vaan postasi pitkän tarinan NKK:n blogiin päästäen blogin haltijan taas tällä kertaa pälkähästä.
 
Ja millaisen tarinan Punahilkka kertoikaan! Ei ollut Kärpänenkään kuullut kaikkia noita yksityiskohtia punahelman elämästä, sillä viime aikoina tämä oli keskittynyt enemmänkin nykyhetken tapahtumiin ja seikkailuihin susipoluilla jättäen muistelukset vähemmälle. Analysointiin taipuvaisena päätteli Kärpänen siitä, että Punahilkka oli päässyt elämässään jonkinlaiseen tasapainoon. Enää ei hänellä ollut niin paljon tarvetta pohtia mennyttä elämäänsä ja eroon päätynyttä avioliittoaan.
 
Myös lapsen kuolema tuntui hiljalleen löytäneen oikean paikkansa hänen ajatuksissaan. Vaikka olihan Kärpänen sen pannut merkille, että tietyin, melko säännöllisin väliajoin asia ikään kuin aktivoitui aina uudelleen Punahilkan mielessä, ja sai hänet kirjoittamaan kaipauksestaan, surustaan, ikävästään ja luopumisen vaikeudesta. Joskus hän pohti, miten asiat nyt mahtaisivat olla, jos ne olisivat menneet eri tavalla.
 
Mutta joka kerta oli kirjoituksissa aistittavissa päällimmäisenä ilo, valo ja toivo ja ennen kaikkea kiitollisuus kaikesta tapahtuneesta, jotka kantoivat Punahilkkaa eteenpäin hänen elämässään. Yleensä tarinat nostattivat kyyneleet Kärpäsen suurten verkkosilmien silmänurkkiin, mutta kumma kyllä, mieli ei jäänyt luetusta murheelliseksi, korkeintaan haikeaksi.
 
Vaivihkaa sipaisi Kärpänen siivenriekaleellaan silmänurkkaansa ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Ei kai kukaan vain nähnyt? Olisihan se kovin noloa, jos kovanahkaiseksi luultu Kärpänen tavattaisiin kyynelehtimästä jonkin postauksen äärellä. Sellaista ei missään nimessä saanut päästä käymään.
 
Nopeasti Kärpänen kuivasi silmänsä ja kohensi ryhtiään. Sitten se huomasi, että oli jo täysin virkeä ja hereillä. Ei taitaisi horrokseen vaipumisesta tulla niin yhtikäs mitään enää. Nuo kaksi vierailijaa olivat kuin olivatkin päässeet tavoitteeseensa. Ei kai tässä auttanut muu, kuin nousta siivilleen ja lähteä lentelemään kirjoitusaiheita etsiskellen kylmää ja talvea uhmaten. Tuskinpa kierrokselta juurikaan saalista tulisi, mutta sitten olisi ainakin velvollisuus tehty. Enempää tuskin voitiin tällaiselta pieneltä verkkosilmältä sentään  vaatia.