Kuullessaan, että Kalle on tullut kotiin, ja Leena muuttanut Siirin kanssa nukkumaan toiseen huoneeseen, äiti huolestuu. Leenan olisi viisainta lähteä koko talosta. Nyt on Kalle krapulainen ja voipunut, mutta entä sitten, kun hän tokenee? Kuka takaa, ettei hän mukiloi vaimoaan ja lastaan hengiltä? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun sellaista tapahtuu. Äiti ei halua päästää Leenaa surman suuhun.

Isäkin tulee paikalle ja on samaa mieltä äidin kanssa. Mutta Leenan päätä ei käännetä. Saatuaan itkunsa itkettyä hän alkaa reippaasti tehdä jouluvalmisteluja, sillä joulun hän kyllä aikoo viettää Siirin kanssa lapsuuskodissaan. Hän oikein odottaa sitä, että tapaa lähes kaikki sisaruksensa ja näiden perheet yhteisessä joulupöydässä. Kallea hän ei aio jouluksi vanhempiensa kotiin kutsua, ja tokkopa vanhemmat siihen suostuisivatkaan. Mutta Leenan ja Siirin saavat isovanhemmat vieraakseen, se on varma.

Kun talvinen ilta alkaa hämärtyä, pukee Leena Siirin vanhempien estelyistä huolimatta taas paksuihin tamineisiin ja lähtee lykkimään häntä kotiin päin. Kotitalo on aivan pimeä, kun Leena tulee pihaan. Se ei silti takaa sitä, että Kalle olisi poissa. Luultavasti tämä nukkuu edelleen. Sisälle päästyään Leena kuulostelee tovin eteisessä. Kaikkialla on aivan hiljaista. Varovasti Leena avaa oven ja astuu sisään pimeään keittiöön.

Valot sytytettyään hän huomaa, että on Kalle ainakin välillä noussut ylös ja käynyt syömässä. Tiskipöydällä ja hellalla lojuu likaisia astioita. Leena ryhtyy siivoamaan Kallen jälkiä, mutta päättää mielessään, että tämän jälkeen saa Kalle ryyppyreissujensa jälkeen siivota itse omat sotkunsa. Sen Leena aikoo tehdä Kallelle selväksi, kun tämän seuraavan kerran näkee.

Kun keittiö on siivottu, syöttää Leena Siirin ja siirtyy sitten heidän pikkuiseen kamariinsa lukiten oven jäljessään. Hän ei välitä edes käydä makuuhuoneen ovella kurkistamassa, onko Kalle kotona. Leena tuntee itsensä kuoleman väsyneeksi ja paneutuu nukkumaan. Uni tulee nopeasti, ja Leena nukkuu sikeästi aamuun asti nousten välillä vain pari kertaa Siiriä syöttämään. Unensa läpi hän kuulee, miten Kalle käy vessassa, mutta ei muuten häiritse Leenan ja Siirin unia…