Liisa ei aivan yhtä auvoisissa tunnelmissa ollut. Koko syksyn oli hän tapaillut miehiä, joihin oli tutustunut deittisivun kautta. Samaan aikaan oli hän pitänyt yhteyttä Pekkaan ainakin aina silloin, kun jokin suurempi rahanmeno oli tiedossa. Iäkkäät vanhemmat, jotka Liisan puheitten mukaan olivat tämän tästä sairaalassa tai muuten vain vaativat Liisan huolenpitoa ja hoivaa, eivät olleet sairastaneet päivääkään viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Jos totta puhuttiin, ei Liisa pitänyt vanhempiinsa minkäänlaista yhteyttä. Ainoastaan suurimpina juhlapäivinä he tapasivat pikaisesti, sillä Liisa oli aikoinaan lainannut heiltä suuren summan rahaa, jonka oli sitten jättänyt maksamatta.

Pekka ei tietenkään mistään näistä asioista tiennyt eikä tulisi koskaan tietämäänkään, jos se Liisan määrättävissä olisi, ja miksei olisi. Ei Liisa aikonut Pekkaa vanhempiensa luokse viedä sen paremmin kuin muidenkaan sukulaistensa. Pekka ei siis koskaan saisi selville asioitten oikeaa laitaa.

Mutta oli Liisa kyllä vähän huolissaan. Pekka oli puhelimessa puhunut jotenkin vihjailevasti tulevaisuudesta. Lisäksi sähköposti, joka oli tullut kohta puhelun päätyttyä, oli ollut Liisan mielestä outo. Aivan kuin Pekka olisi päättänyt, että heillä on yhteinen tulevaisuus. Jotain siinä mainittiin sormuksestakin. Nyt oli pakko huomiseksi keksiä jotakin, jolla saisi Pekalta karsittua turhat luulot pois. Mutta mitä se olisi?

Ei Liisa välttämättä halunnut Pekasta kokonaan eroon päästä. Tämä oli mukava rahakirstu, vaikkei Liisalla oikeasti ollut rahasta pulaa. Mutta Pekalta saamillaan rahoilla saattoi hän tarjota itselleen aina jotakin luksusta. Viimeksi olivat rahat menneet uusien huonekalujen hankkimiseen, ja sitä edellisellä kerralla oli Liisa tehnyt pienen lomamatkan kotimaassa. Silläkin reissulla oli hän baarissa tavannut miehen, jonka kanssa edelleen piti yhteyttä.

Melko epämääräisissä tunnelmissa kävi Liisa puolestaan nukkumaan. Uni ei tahtonut tulla, kun aivot raksuttivat ankarasti tulevien treffien parissa. Aamuyölle asti Liisa kääntyili vuoteellaan. Sitten hän viimein ratkaisun keksineenä nukahti tyytyväiseen uneen. Kun aurinko ensimmäisine säteineen pilkisti Liisan makuuhuoneeseen, näki se Liisan nukkuvan vieno hymy huulillaan autuaan unta. Liisakin näki unta. Unessa hän kirmaili kesäisillä niityillä iloisesti laulellen. Pekkaa ei näkynyt missään…