Pekka oli kuin maahan isketty. Taas hänen unelmansa olivat romuttuneet täydellisesti jo ensi hetkessä. Miksei Liisa ollut voinut kertoa hänelle, että oli mennyt kihloihin? Tämähän oli suorastaan huijaamista! Alakulostaan huolimatta päätti Pekka ottaa asian puheeksi heti, kun ensin olisi saanut vähän ruokaa sisäänsä.

Liisa käyttäytyi kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Pekka oli kyllä huomaavinaan, että hän pyöritteli sormusta nimettömässään aivan tarkoituksellisen näkyvästi kuin yrittäen saada Pekan jotakin kysymään. Mutta muuten Liisa puhua pälpätti, nauroi ja ilakoi ja Pekan mielestä oli suorastaan kuin lentoon lähdössä.

Pekka tunsi katkeran piikin pistävän sydämeensä. Pitikö Liisa häntä pilkkanaan? Sitä ei olisi Pekka ikinä voinut uskoa rakkaasta Liisasta. Oli sellainen ajatus tietenkin syksyn aikana muutaman kerran Pekan mieleen putkahtanut, kun Liisa oli jättänyt vastaamatta viesteihin eikä hänestä ollut päiväkausiin kuulunut halaistua sanaa. Mutta nyt oli Pekka sentään pitkän matkan huonossa kelissä taitettuaan saapunut Liisaa tapaamaan eikä olisi omasta mielestään ansainnut näin huonoa kohtelua.

Sitten Pekka muisti, että oli saanut vapautuksen koulutusviikonlopusta sanomalla viettävänsä kihlajaisia. Kauhu alkoi puristaa hänen rintaansa ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää. Mitään kihlajaisia ei tulisi, se oli päivän selvää! Miten Pekka selittäisi tämän kaiken työpaikallaan. Hän kuolisi häpeästä, jos joutuisi paljastamaan, että Liisa olikin kihlattu jo toiselle miehelle.

Taas alkoivat mustasukkaiset ja katkerat ajatukset jyllätä Pekan otsaluun takana. Hänen oli saatava selville, oliko Liisa oikeasti kihloissa, vai oliko sormus vain koristeena hänen sormessaan. Pekka työnsi ruoka-annoksensa syrjään: ruokahalu oli mennyt. Liisa sen sijaan pisteli ruokaa suuhunsa hyvällä halulla nauraen ja jutustellen kepeästi koko ajan. Hän ei tuntunut huomaavan edes Pekan vaitonaisuutta ja syömättömyyttä.

Kesken kaiken Pekka tarttui Liisan vasempaan käteen, kosketti sormusta ja kysyi, mitä tämä oikein tarkoitti. Liisa ei näyttänyt hämmentyvän. Naurahtaen hän irrotti kätensä Pekan otteesta ja sanoi menneensä eilettäin kihloihin. Eikö hän ollut muistanut sitä Pekalle ilmoittaa? Voi, sentään! Hän luuli ilmoittaneensa ja vähän ihmettelikin mielessään, kun Pekka edelleen niin kovasti hänet tavata halusi.

Sulhanen oli hänen entinen heilansa, jonka kanssa kihlausta oli suunniteltu jo useampaan otteeseen, mutta aina se vain oli jonkin syyn varjolla siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Eilen oli mies sitten ilmestynyt ovelle kihlasormus mukanaan ja kosinut oikein vanhanaikaisesti Liisan eteen polvistuen. Kun ei Liisalla ollut oikein pätevää syytä kieltäytyäkään kosinnasta, oli hän suostunut. Mies tulisi muuten tänä iltana tänne ravintolaan, joten Pekkakin voisi sitten tutustua häneen.

Tuo tieto alkoi olla Pekalle jo vähän liikaa. Häntä oli huijattu pahemman kerran! Liisa oli lypsänyt häneltä rahaa ja lahjoja mielin määrin ja koko ajan pelannut selän takana kieroa peliään. Tästä ei Liisa niin vain selviäisikään. Viha kuohahti Pekan sisällä ja hän muuttui aivan harmaaksi kasvoiltaan.

Nyt Liisakin havahtui ja kysyi, mikä Pekkaa oikein vaivasi. Miksi tämä oli niin oudon näköinen ja tuijotti Liisaa kummallinen kiilto silmissään? Liisaa alkoi jo aivan pelottaa. Ellei Pekka heti lopettaisi tuijotustaan, kutsuisi Liisa tutun ovimiehen paikalle…