Minulla on muodostunut perunaan viha-rakkaussuhde jo lapsuudessa. Joka kevät, kun toiset ihmiset alkavat suunnitella, miten viettäisivät vapun, muistan minä, miten se lapsuudessani meillä kotona vietettiin. Äiti teki kyllä simaa ja paistoi usein munkkeja, ja oli meillä ilmapalloja ja serpentiiniäkin joskus. Jos vappu sattui sunnuntaipäivälle, saattoi se olla melko juhlava meilläkin. Mutta auta armias, kun vapunpäivä oli arkena, kuten se usein on. Silloin tiesi varmasti, mitä päivän ohjelmaan kuului. Heti, kun päivä valkeni, meidät tenavat komennettiin kellariin siemenperunoiden nostoon. Sattuihan vappu, vapaapäivä, sopivasti toukokuun alkuun, jolloin siemenperunat viimeistään oli nostettava itämään.

Jos oli perunannosto maasta kasvukauden aikana tai sen loputtua tympeää ja työlästä, niin sitä oli myös siemenperunoiden eli perunansiementen, kuten meillä sanottiin, nosto. Pimeässä ja tunkkaisessa kellarissa kaksi ihmistä, usein minä ja kaksosveljeni täyttelimme sankoja laareista, joissa oli edellisen vuoden perunoita. Ämpärit ojennettiin ikkunan kautta ulos, jossa joku otti ne vastaan ja kuljetti talliin. Siellä ne kumaistiin perunalaatikoihin ohuisiin kerroksiin ja laatikot nostettiin päällekkäin.

Talli, jossa meillä majailivat vain lampaat, kun hevosta ei enää talossa ollut, oli sopivan viileä ja hämärä idätyspaikka perunoille. Jos perunat itävät liian lämpimässä ja valoisassa paikassa, kasvavat niiden idut mahdottoman pitkiksi ja honteloiksi.  Istutusvaiheessa ne sitten katkeilevat ja niitä on vaikea saada mahtumaan perunavakoon mullan alle.

Perunat saivat itää tallissa kuukauden päivät. Kesäkuun alussa oli vuorossa niiden istutus. Minä en muista sitä aikaa, jolloin istutus tapahtui käsin kuokan avulla. Se on varmasti ollut hidasta ja raskasta puuhaa, kun raskasta ja ennen kaikkea tympäisevää oli koneella istutuskin.

Ketkäpä siihen istutuskoneen päälle olisivat taas olleet sopivampia istumaan ja istuttamaan kuin kevyet kakarat. Kaksi siihen tarvittiin, ja tiukat ohjeet oli annettu, että jokaiseen kuppiin piti laittaa peruna. Muuten siemenet tulivat peltoon liian harvaan. Eihän se aluksi tahtonut millään onnistua, varsinkin, jos idut olivat pitkiä ja toisiinsa kietoutuneita. Yhden tai kaksi istutuskuppia saattoi vielä päästää tyhjinä menemään, mutta sitten oli jo huudettava traktorikuskia pysähtymään, että ehti erotella pitkät idut toisistaan. Jos idut olivat lyhyitä ja tanakoita, ei istuttajilla ollut mitään hätää. Sen kuin vain nostelivat perunoita laatikosta kuppeihin. Mutta harvoinpa asianlaita näin onnellisesti oli.

Lapsen silmään viljeltävät peltoalatkin näyttivät silloin mahdottoman suurilta, vaikka eivät ne sitä varmaankaan oikeasti olleet. Mutta työ oli raskasta, kuumaa, pölyistä ja tympeää, ja istuttajille oli aina suuri ilo, kun he pääsivät välillä koneen päältä pois vaikka kahville tai syömään. Se vasta mukavalta tuntui, kun koko pelto oli lopulta saatu istutettua.

Peruna kasvoi sitten omia aikojaan kesällä, eikä sitä onneksi tarvinnut harventaa tai kitkeä. Vasta kun uusia perunoita alkoi saada, piti perunamaalle taas mennä. Ja kun äiti aloitti torireissunsa loppukesästä, sai siellä olla kuokkimassa vähintään kerran viikossa.

Meiltä myytiin uutta perunaa myös lähikauppaan. Sieltä soitettiin aina aamulla, paljonko perunaa sinä päivänä tarvittaisiin. Sitten joku tenavista riensi pellolle niitä kuokkimaan, ja ne vietiin kauppaan. Oma hommansa sekin, mutta yritteliäs äiti otti pennosen sieltä, mistä se suinkin irtosi.