Kun puhelu oli saatettu loppuun, ryhtyi Punahilkka jatkamaan keskeytyneitä kotiaskareitaan. Hän lähti alakerran pyykinkuivaushuoneeseen pyykkejä noutamaan. Palattuaan sieltä huomasin hän saaneensa tekstiviestin. Kukapa muu kuin äskeinen susi sieltä tekstaili.

Tämän viestin sen paremmin kuin sitä seuranneidenkaan viestien sisältöä ei Punahilkka täsmälleen muista, mutta sävyn hän kyllä muistaa. Vaikka puhelu oli käyty aivan asiallisissa merkeissä, jopa suorastaan hiukan liiankin asiallisissa, Punahilkan mielestä, olivat viestit jotakin aivan muuta. Eivät röyhkeitä, eivät törkeitä, eivät millään lailla tunkeilevia, mutta kuitenkin niihin sisältyi juuri sellainen hienovarainen vihjaus, että se sai Punahilkan sydämen lyömään hiukan normaalia tiuhempaan ja hennon punerruksen nousemaan hänen poskilleen.

Jos puhelun jälkeen Punahilkasta olikin tuntunut siltä, että tavataan nyt, kun kerran niin sovittiin, niin viestien myötä alkoi hän yhä innokkaammin odottaa huomiseksi sovittuja treffejä. Jännitys mielessään hän kiipesi rappuja ylös ja alas pyykkejä vieden ja tuoden. Jostain kumman syystä oli hän innostuksissaan pessyt vuoteestaan niin peitteen kuin tyynytkin. Tarkoitus oli illansuussa pedata vuoteeseen puhtaat vuodevaatteet ja käydä sitten itsensä viereen nukkumaan.

Mutta kuinkas kävikään… ?