Joskus yksin ollessani, kun makaan valveilla unta saamatta, mietin mennyttä elämääni. Olen siihen tyytyväinen, niin kuin nykyiseenkin elämään. Aivan varhaisesta pentuajastani en paljoa muista ja sen minkä muistan, olen jo kertonut tarinani alkupuolella.

Elämä Kaisan koirana on ollut parasta aikaa. Olimme molemmat lapsia, ja meillä oli lasten leikit ja ajatukset. Olen kuullut, että kun Kaisa alkoi mieliä itselleen lemmikkiä, teki Rotta hänelle selväksi, että lemmikistä on sitten huolehdittava hyvin sen koko elämän ajan. Kaisa, joka on aina ottanut kaikki itselleen uskotut tehtävät vakavasti ja tunnollisesti, hoiti leiviskänsä hyvin. Ymmärrän sen, että kun hän sitten lähti opiskelemaan, ei hän tietenkään voinut ottaa minua mukaansa. Minun oli parasta jäädä niille sijoilleni, joissa olin kasvanut ja varttunut.

Vaikka virallisesti olin Kaisan koira, oli Rotta aikuisena kuitenkin koko ajan taustalla. Häneen saattoi Kaisa turvautua, jos eteen tuli jokin ongelma, jota hän itse ei pystynyt selvittämään. Kaisan isä ei ottanut vastuuta minusta, ja aina ongelmatilanteissa hän vetäytyi täysin syrjään. Vasta kun Rottakin muutti pois, joutui hän ottamaan enemmän vastuuta minusta ja hoidostani. Perustarpeistani huolehdittiin, mutta ei hän juuri koskaan osoittanut minulle minkäänlaista hellyyttä. Välillä minusta tuntui, että olin hänen elämässään vähän kuin välttämätön paha, josta hän oli valmis luopumaan heti, kun vain joku ottaja ilmaantuisi.

Kun pari vuotta sitten sain uuden kodin ja Isännän, muuttui elämäni taas eikä ainakaan huonompaan suuntaan. Vaikka päivät jouduin olemaan yksin Isännän ollessa töissä, pääsin aina iltaisin ja viikonloppuisin hänen mukaansa juoksulenkeille ja muihinkin harrastuksiin. Isäntä pitää minusta hyvää huolta ja rakastaa minua, niin ainakin luulen. Usein hän silittelee ja rapsuttelee minua ja ottaa mielellään kainaloonsa sellaisina aamuina, kun hänellä ei ole kiire töihin. Lisäksi ovat mummo ja Jaana, joka tavallaan korvaa minulle vähän Kaisaa, vaikkei suhteemme tietenkään koskaan ole voinut muodostua niin kiinteäksi ja lämpimäksi kuin oli Kaisan ja minun suhde.

Rotta häärää edelleen elämässäni. Hän on kuulunut siihen oikeastaan kaiken aikaa enemmän tai vähemmän. Hän on kuin kallio, joka pysyy, vaikka irtomaa ympäriltä häviäisi. Ja nythän Kaisakin on ollut taas näköpiirissäni useampaan kertaan. Olin kuulevinani, että hän taas viikonloppuna olisi tulossa. Onkohan se totta?

Elämäni on siis ollut pääsääntöisesti hyvää. Jos jotain huonoa siihen on sisältynyt, olen mieluummin muistelematta sitä ja keskityn hyviin asioihin. Sellaisella asenteella pääsee elämässään pitemmälle ja säilyttää tyytyväisen ja onnellisen mielen loppuun saakka, olen kuullut sanottavan.