Tänään on kuulemma Kaisan syntymäpäivä. Minulla onkin hauskaa kerrottavaa, mitä Kaisaan tulee, mutta kaikki aikanaan. Jos hän sattuisi olemaan täällä, kiehnäisin ja pyörisin hänen jaloissaan. Niin iloinen olisin. Samalla tietenkin toivottaisin hänelle oikein hyvää syntymäpäivää kimeästi haukkumalla ja sinne tänne ryntäilemällä, sillä se on minun tapani ilmaista suurta iloa.

Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Lauantaina aamulla lähdimme torille. Minä pääsin mukaan. Rotta sanoi, että voisin tulla ihan ulos asti, koska ilma oli kaunis ja tori oli ulkona. Jos minä olisin saanut valita, olisin kyllä mieluummin pysytellyt autossa. Torilla nimittäin oli kamalasti jalkoja. Huononäköisenä minulla oli täysi työ väistellä kaikkia saappaita ja lenkkikenkiä, jotka astelivat ihan vierestäni. Yritin seurata Isännän pitkiä koipia, mutta väkisellä ne tahtoivat hävitä näköpiiristäni. Onneksi Rotta piti hihnaani tiukalla ja veti minua aina suojaan tallovilta jaloilta.

Oli torilla käynnistä ja ihmisten parissa olosta oma hyötynsäkin. Monet ihmiset pysähtyivät juttelemaan Rotan kanssa ja sanomaan sanasen minullekin. Yksikin vanhempi naisihminen kyseli ikääni ja kertoi, että hänellä itsellään on samanrotuinen koira. Tuo koira oli kymmenen vuotta vanha. Nainen koirineen asui Saksassa, missä semmoinen paikka sitten lieneekään. Kaupungissa, jossa hän asui, oli kuulemma vain kaksi borderterrieriä, vaikka asukkaita oli useampi kymmenen tuhatta. Rotumme on siis aika harvinainen sillä suunnalla.

Olin enemmän kuin tyytyväinen, kun viimein marssimme autoa kohden. Vaikka ennen nautin ihmispaljoudesta, tuntui se nyt lähinnä ahdistavalta. Kun ei oikein näe eikä kuule mitään, on vaikea olla paikoissa, jotka kuhisevat elämää, ja joissa täytyisi itse olla tarkkana. Mielelläni hyppäsin autoon ja ajattelin, etten toista kertaa enää torille lähde!

Kotiin päästyämme Rotta suolasi kalat, joita torilta oli ostettu. Minähän sanoin, ettei tästäkään viikonlopusta ilman kalan käryä selvitä, jos hiukankin osaan Rotan mielenliikkeitä lukea. Mutta sitä toivoin, että kalat edes kypsennettäisiin jossakin muualla kuin minun kirsuni alla. Nyt kun oli lämmintä, ne voisi vaikka grillata ulkona.

Isäntä näytti olevan taas lähdössä johonkin. Minua hän ei tietenkään ottanut mukaan, joten arvelin, että pitkin risukoita sitä taas oltiin menossa ramppaamaan. Sinne en olisi lähtenytkään. Mukavampaa oli olla kotosalla ja vaikka nukkua. Mutta myös Rotta alkoi vetää riepuja niskaansa uudemman kerran. Mitä? Jätettäisiinkö minut taas aivan yksin, vaikka oli pitkä viikonloppu ja ihmisillä vapaata uurastuksestaan. Ajatus oli sietämätön, mutta sietää minun se piti, sillä kohta kolahti ulko-ovi kiinni Rotankin perässä.