Koko loppuviikon oli Pekka kuin tulisilla hiilillä. Hän kävi parturissa ja vaateliikkeestä osti hän itselleen kokonaan uuden asukokonaisuuden, johon kuului pikkutakki, kauluspaita siihen sopivine solmioineen sekä suorat housut. Laitettuaan vaatteet päälleen kaupassa tunsi Pekka itsensä kuin uudeksi mieheksi. Hän ei ollut tunnistaa itseään peilikuvasta: niin muuttuneelta mieheltä hän näytti.

Työpäivät kuluivat matelemalla. Töissä vitsailtiin ja laskettiin leikkiä Pekan tulevasta kihlajaismatkasta. Taisipa joku jo pelotella silläkin, että mistäpä Pekka tiesi morsmaikkonsa enää vapaana kuljeskelevan, kun tämä niin kaukana asusti. Ettei vain ollut joku hurmuri jo tätä itselleen kihlannut.

Tällaista kuullessaan tunsi Pekka kylmän kehän rintansa ympärillä. Ei hän tietenkään voinut sanoa, että puhuja saattoi hyvinkin olla oikeassa. Eihän koko kihlajaisista tiennyt kukaan muu kuin Pekka itse! Niinpä yritti hän vain yhtyä leikinlaskuun ja muina miehinä naureskella asialle, vaikka hätäännys valtasi mielen, ja järki tuntui sumentuvan mustasukkaisista ajatuksista.

Vihdoin koitti viikonloppu. Perjantai-iltana Pekka valmistautui huomiseen aikaiseen lähtöön. Hän soitti Liisalle ja kertoi vielä tarkasti, mihin aikaan lähtisi ja milloin suunnilleen arveli olevansa perillä. Uudestaan lupasi hän soittaa sitten, kun olisi asettunut hotellihuoneeseensa ja hiukan siistiytynyt.

Yöllä ei tahtonut uni tulla Pekan silmään. Hän kääntyili tuskaisena sängyllään ja nousi välillä katsomaan, oliko sormus varmasti omassa pikkurasiassaan hänen pikkutakkinsa taskussa. Olihan se tietysti siellä, mutta jo taas hetken päästä piti Pekan nousta asiaa tarkistamaan.

Kun ei uni yrittämälläkään tullut, nousi Pekka kokonaan ylös ja alkoi kirjoittaa Liisalle pitkää viestiä. Pääpiirteissään viesti oli samojen vanhojen asioitten kertausta kuin aiemminkin, mutta Pekasta tuntui, että hänen täytyi saada purkaa tuntojaan Liisalle. Niin kovasti hän rakasti ja odotti ensimmäistä tapaamista…