Aatos ja Martta olivat vanhan kansan ihmisiä ja heidän ehdottomana vaatimuksenaan oli, että osoittaakseen kunnioittavansa vanhempiaan tuli lasten puhutella heitä monikon toisessa persoonassa eli teititellä. Jo yksistään tämä tapa kertoo, etteivät lasten ja vanhempien välit kovin läheisiksi voineet muodostua.
Kodissa vallitsi ankara kuri, eikä ruumiillista kuritusta säästelty. Kerran oli Mikko saanut ajaa naapurin pojan puisella autolla, jossa ei ollut pohjaa ja jota siis ”kuljetettiin” jaloin potkimalla. Mikolle oli tullut hätä siinä autoa ajaessaan, ja hän oli pissannut maahan autossa ollessaan. Tämä tapaus kantautui Aatoksenkin korviin, ja hän hakkasi pienen pojan aivan mustelmille, vaikkei minkäänlaista vahinkoa ollut tapahtunut. Vasta ollessaan eroamassa kolmannesta vaimostaan kertoi Mikko tästä tapahtumasta. Koskaan aikaisemmin ei hän ollut siitä puhunut.
Kovan kurin lisäksi kodissa noudatettiin myös tiukkaa järjestystä. Ruokaa, Martta-äidin usein kehnosti valmistamaa sai vain ruoka-aikoina; mitään välipaloja ei edes lapsille annettu. Itse leipomastaan tiukasta ruisleivästä Martta leikkasi aina hyvin paksuja siivuja ja siveli päälle vain niukasti voita. Voi arvata, ettei sellaisia leipiä lasten tehnyt edes mieli.
Mikko muisteleekin Kaisa-tätiään, äidin siskoa, joka ison perheensä kanssa asui melko lähellä. Mikosta oli mukava käydä Kaisa-tädin luona, sillä Mikon mukaan Kaisa oli ”pehmeä” ja leipoi ihanaa vesirieskaa, jota sai syödä niin paljon kuin halusi ja jaksoi. Kaisa leipoi usein pullaa, ja se oli sellaista herkkua, jota kotona sai vain isoimpina juhlapäivinä, jos silloinkaan. Myös tätilässä vallinnut lämmin ja läheinen ilmapiiri oli pienen pojan mieleen.
Elli, joka oli kahdeksan vuotta velipuoltaan Mikkoa vanhempi, joutui jo alle kymmenvuotiaana ottamaan paljon vastuuta nuoremmistaan ja koko taloudesta. Hänestä tuli siten varsinkin Mikolle kuin toinen äiti, joka näytti tunteensa ja vastasi lapsen hyväksynnän, rakkauden ja hellyyden tarpeisiin.
Elli oli taitava pikkuemäntä, joka leipoi kakkuja ja teki kaikkea muutakin sellaista, johon Martalla ei ollut kykyä, halua eikä kait aikaakaan, sillä ronskina työihmisenä hänen oli usein oltava Aatoksen mukana ns. miesten töissä, jotka kyllä hyvin häneltä sujuivatkin.
Kodin kovin rajoittuneesta ilmapiiristä on Elli kertonut, että Martta oli määrännyt kaikki käymään nukkumaan jo seitsemältä illalla. Elli olisi mielellään vaikka vielä lukenut, mutta valoja ei saanut turhaan polttaa; se oli Martan mielipide. Tämäkin kodin ”käytäntö” eli aikainen nukkumaan meno on seurannut ainakin Mikkoa läpi hänen elämänsä.
Elämä oli siis monella tavalla vaikeaa ja raskasta niin aikuisilla kuin lapsillakin. Kaksi vahvaa persoonaa, Aatos ja Martta taistelivat keskenään. Kumpikaan ei antanut periksi, kumpikin oli mielestään oikeassa. Molemmissa oli narsistisia piirteitä, jotka estivät näkemästä mitään muuta kuin oman itsensä ja oman etunsa. Muitten tunteilla ja tuntemuksilla ei ole mitään väliä, kunhan minulla on hyvä olla. Ja jos minulla on paha olla, niin sitten on oltava muillakin.
Lapset joutuivat jo pienestä pitäen ottamaan osaa kaikkiin töihin, joihin vain kykenivät. Koulun käyntiä ei arvostettu, vaan pelkkä työn tekeminen ja raataminen olivat ne asiat, joiden nimiin vannottiin. Mikko joutui jo kolmetoista -vuotiaana metsätöihin ja yksin vastaamaan omista hommistaan. Elli olisi halunnut jatkaa opintojaan kansakoulun jälkeen, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Pääsi hän sentään lopulta ompelijan oppiin, kun oli uhannut ensin lähteä kotoa kokonaan pois.
Sanni nuorimpana joutui isänsä avuksi kalastusmatkoille, eikä se ollut mitään helppoa työtä nuorelle tytölle. Veneen pitäminen paikoillaan verkkoja nostettaessa ja laskettaessa tai soutaminen ankarassa aallokossa on kovaa puuhaa raavaalle miehellekin, saati viisitoistakesäiselle tytölle.
Mikko on muistellut usein, miten isä herätti hänet kesäaamuisin neljältä ongelle kesken makeimpien unien, sillä täytyihän pöytään kalaa saada: edes vaivaisia särkiä. Talvella hiihdettiin kilometritolkulla verkkoja jään alta kokemassa ja yövyttiin jossakin savuisessa, kylmässä metsäkämpässä.
Kun noita kokemuksia ajattelee, tulee väistämättä mieleen, että Aatos-isässä taisi olla melko paljon sadistisia piirteitä, kun hän lapsiaan tuolla tavoin kohteli. Eikä noussut Marttakaan lapsia puolustamaan, joten Aatosta parempi kasvattaja ja vanhempi ei ollut hänkään.
Lukijani!
Jos haluat ottaa minuun yhteyttä muutenkin kuin kommentoimalla tekstiäni, voit lähettää sähköpostia alla olevaan osoitteeseen:
Terveisin Punahilkka :)
Kommentit