Onerva ja Kanerva viettää nimipäivääsä tässä elokuun puolen välin tietämillä.

Onerva on suomalainen naisen etunimi. Sana onerva tarkoittaa alkujaan odelmaa, pääsadon korjuun jälkeen kasvanutta heinää. Onervan nimipäivä on vuodesta 1929 ollut 14. elokuuta. Asultaan Onervalle rinnakkainen nimi on Kanerva. Vuoden 2012 loppuun mennessä nimi Onerva on annettu 10 509 naiselle ja noin 160 miehelle.

Kanerva on Suomessa käytössä sekä sukunimenä että naisen etunimenä. Nimi johtuu kasvin nimestä kanerva. Vastaava suomalainen luontoaiheinen nimi on Onerva. Kanerva on 1900-luvun alusta vuoden 2012 loppuun mennessä annettu etunimeksi 1605 naiselle ja ainakin 45 miehelle. Henkilöitä, joiden nykyinen sukunimi toukokuussa 2013 oli Kanerva, on 3111.

Yhen Onervan oon tuntenu tai pikemminki tienny lapsuuvessa. Ja onhan ollu se runoilijaki, L. Onerva. Eikös sillä ollu jonku sortin vispilänkauppaa Eino Leinonki kans. En viiti sitä asiaa ruveta ny selevittämään sen tarkemmin. Wiki sen kertos, niin että kiinnostuneet voi lukasta ite sieltä.

Sillä Onervalla, jonka lapsuuvesta muista, oli sisko, Selema. Se oli palijo mielenkiintosempi tapaus ku Onerva. Selemalla oli kylällä kauppapuoti, sekatavara- vai pitäskö sanoa lyhyttavarakauppa. Seleman kaupaks sitä tavallisesti sanottiin, vaikka oli kai sillä virallinenki nimi olemassa.

Selema ite asu kaupan yläkerrassa, niin että useasti käytiin hakemassa jotaki puuttuvaa tavaraa, vaikka kauppa oli kiinni. Selema tuli kyllä avaamaan. Siihen aikaan ei oltu niin tarkkoja aukioloajosta. Maalla ihimisiä autettiin, sillon ku niillä avuntarves oli.

Selema oli naimaton nainen, vanhapiika. Se tais olla kans vähä juorunen. Kauppaa ku piti, niin kyllä siinä heleposti pysy selevillä kylän asioista. Varmasti tiesi, kuka oli pieniin päin, ku semmonen kävi ostamassa lanellia tai sijeharsoa vauvaa varte. Ja tietysti piti tieto sitte saattaa eteenpäin, mitenkäs muutenkaan.

Ihimisten sukujuuristaki Selema oli hyvin perillä. Muistan, että se kerran oli kysyny mun siskolta, että oliko se Mattilan Kallen tyttö, ku oli niin äitisä näkönen. Sitä kysymystä meillä naurettiin jäläkeenpäin useasti. Äitiään tyttö muistutti, mutta isän mukaan sukuselevitys tehtiin Seleman tyyliin.

Onerva perheineen asu kaupan yläkerrassa kans. Mutta se oli päässy hienoihin naimisiin. Se oli ihan paikallisen pikkutehtaanjohtajan rouva. Nimiki sillä oli ruotsalaisperänen. En osaa sanoa, oliko asema noussu Onervalla hattuun, laps ku sillon olin, mutta semmonen vaikutelma mulla on, että niin olis käyny. Se kyllä saatto olla pelekkää kateellisten panettelua. Pienellä paikalla puhuttiin mieluummin pahaa ku hyvää kaikista niistä, jotka jotenki poikkes muista. Vaikka semmostahan se taitaa olla nykysinki. Ei oo kehitys siinä mielessä palijo menny eteenpäin. Ja se, mitä ei varmaks tiijetty, keksittiin ja levitettiin sitä sitte totuutena toisille vielä tietämättömämmille.

Kanerva nimenä on mulle aivan tuntematon. Kasvina se tieteniki on tuttu ja yks lempikasvejani. Näin siitä kerrotaan Wikissä. Muutaki siellä oli, mutta tässä tärkeimmät.

Kanerva

Calluna vulgaris

  • Heimo: Kanervakasvit – Ericaceae
  • Kasvumuoto: Monivuotinen varpu.
  • Korkeus: 10–50 cm. Varsi pysty, tiheähaarainen, puutunut.
  • Kukka: Teriö kellomainen, vaaleansinipunainen tai harvoin valkoinen, yhdislehtinen, syvään 4-liuskainen. Verholehtiä 4, teriön värisiä, 3–4 mm pitkiä, teriötä pitempiä. Heteitä 8, kukasta ulos työntyviä. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukinto toispuolinen terttu, kukat lyhytperäisiä.
  • Lehdet: Vastakkain, ruodittomia, tyvellä korvakemaiset liuskat, talvehtivia. Lapa neulasmainen, laita ehyt, taakäänteinen.
  • Hedelmä: Verhiön suojaama, karvainen kota.
  • Kasvupaikka: Valoisat ja kuivat kangasmetsät, hietikot, rämeet, kalliot, tunturit.
  • Kukinta: Heinä–elokuu.

Kanerva on Suomen luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi – Keski-Euroopassa laji on jo arvossaan kivikkopuutarhojen koristuksena. Kanerva on kuivien kankaiden indikaattorilaji, erityisesti valoisten ja kuivahkojen paikkojen kasvi, joka ei menesty metsän varjoissa. Erityisen mieltynyt se on kuloihin, jotka pitävät kasvupaikan avoimena ja edistävät siementenkin itämistä. Tuli polttaa toki kanervankin versot, mutta juuriston hyvä toipumiskyky korjaa niin liekkien, pakkasen kuin kuivuudenkin aiheuttamat vauriot. Vaatimattoman näköinen kanerva saavuttaa melko yleisesti kunnioitettavan 25 vuoden iän ja jopa 50-vuotiaita kasveja on tavattu.

Kanerva kukki loppukesällä, runsaimmin elokuussa. Yleensä sekä verhiö että tätä pienempi teriö ovat punavioletteja, mutta toisinaan löytää kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat ovat valkoisia. Runsas mesi houkuttelee kanervan kukkiin monenlaisia hyönteisiä, kuten päiväperhosia ja mehiläisiä. Mehiläisten kokoama kanervahunaja on tummaa ja aromikasta. Keski-Euroopassa kanerva on pääsääntöisesti mehiläispölytteinen, mutta meillä kanervan pölytyksen kannalta tärkein hyönteinen on kuitenkin pieni ja huomaamaton kanervaripsiäinen. Pölyttäjiä vaanivat varvikossa puolestaan kanervahämähäkki ja muut pikkupedot. Kanervan siitepölyä kulkeutuu myös tuulen mukana.

Kanervan suvun tieteellinen nimi tulee alkujaan kreikankielisestä puhdistamista tai lakaisemista tarkoittavasta sanasta. Kanervan versoja onkin käytetty luudaksina, mutta myös värjäykseen ja nahan parkitukseen. Kukista saadaan rauhoittavaa ja varsin hyvänmakuista teetä. Kanerva on Kainuun maakuntakukka.