Minua huvittaa tytön ulkonäkö, mutta päätän olla kuin pitäisin sitä maailman luonnollisimpana asiana. Ehkä asialle on jokin selitys. Sitä paitsi tyttö vaikuttaa aralta, joten en missään nimessä halua nolata häntä huomauttamalla jotakin hänen vanhanaikaisesta tyylistään. Iloisesti hymyillen tervehdin vakavailmeistä nuorta naista ja kysyn, saanko istua hänen seurakseen. Tyttö vastaa pään nyökkäyksellä, joten riisun takkini ja istuudun tyttöä vastapäätä.

Mieleeni juolahtaa, että minun täytyy esittäytyä tytölle. Se on omastakin mielestäni vähän kummallinen ajatus, sillä voihan matkaa taittaa yhdessä ja jutustella niitä näitä ilman, että on tiedettävä toisen nimeä tai muutakaan henkilöllisyyttä. Ajatus esittäytymisestä ei kuitenkaan jätä minua rauhaan, ja niinpä ojennan käteni tyttöä kohti. ”Hei vaan, minä olen Sissi!” Tyttökin ojentaa kätensä, jolloin huomaan lyhyeksi pureskellut kynnet hänen sormissaan. ”Leena”, sanoo hän sitten kirkkaalla äänellä ja katsoo minua suoraan silmiin. Puristamme toistemme käsiä, ja tuttavuus tälle matkalle on solmittu.

Leena vaikuttaa jotenkin tutulta. Mieleeni nousee muistikuvia omasta nuoruudestani. Minäkin olin tuollainen vaalea, silmälasipäinen, ujo tyttö, joka hermostuneesti vilkuili kelloa ja kuunteli korvat höröllään junan kuulutuksia seuraavasta asemasta. Tuossa iässä en minäkään ollut paljon matkustanut junalla, joten ymmärrän hyvin, että Leena on vähän hermostunut matkanteosta.

Tyttöä rauhoittaakseni kysyn häneltä, minne tämä juna mahtaa olla matkalla. Leena katsahtaa minuun hämmästyneenä ja pudistaa päätään. Ei, hänellä ei ole aavistustakaan, minne juna meitä vie. Sitten hän tajuaa, etten minäkään tiedä sitä, ja se saa hänet hyppäämään hermostuneena pystyyn. Hänen pitäisi olla jo kotona, äiti odottaa, selittää hän sitten hermostumistaan. Ja kaiken lisäksi hänellä alkoivat juuri kuukautiset. Jostain on saatava kuukautissiteitä, ettei hän tahri itseään ja koko vaunua.

Rauhoittelen Leenaa, kaivan laukustani paketin kuukautissiteitä ja ojennan sen hänelle. Mikä ihme minut kotoa lähtiessäni sai sujauttamaan paketin käsilaukkuuni, sitä en ymmärrä, sillä enhän itse ole tarvinnut kuukautissuojia enää pariin vuoteen. Nyt ne joka tapauksessa ovat tarpeen, ajattelen tyytyväisenä ja ihmettelen hiukan Leenan hämmästynyttä ilmettä hänen sormeillessaan pakettia.

”Mitä nämä ovat?” hän sitten kysyy ja tavailee nimeä paketin kyljestä. ”En ole ennen nähnyt tällaisia.” ”Ne ovat kuukautissiteitä. Mene nyt vessaan ja kiinnitä yksi sellainen housuihisi. Niissä on teippinauha, jonka avulla ne pysyvät paikoillaan.”

Leena nousee tottelevaisesti ja lähtee vessaa kohti. Pian hän palaa sieltä ja alkaa kertoa, että äiti on tehnyt hänelle kuukautissiteitä paksuista kangasräteistä. Ne pitää kiinnittää hakaneuloilla housuihin, eikä koskaan voi olla varma, etteivät ne päästä vuotoa läpi. Nämä uudet siteet tuntuvat mukavilta ja ihanan ohuilta. Mistä tällaisia oikein saa ostaa? Mahtavat olla kalliita.

Taas ajatukseni karkaavat omaan nuoruuteeni ja aikaan, jolloin kuukautiseni alkoivat. Tuollaistahan minullakin oli silloin! Leenahan on kuin minä nuorena. Miten se voi olla mahdollista? Kuka Leena on, ja mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Ajatukseni keskeytyvät, kun juna hidastaa vauhtia ja pysähtyy uudelle asemalle. Kukahan nyt mahtaa nousta junaan, mietin ja samassa jo ihmettelen kysymystäni itsekin. Kai junaan nyt voi nousta kuka tahansa matkustavainen, joka asemalle on saapunut junaa odottamaan. Ei sen tarvitse mitenkään liittyä minuun tai Leenaan. Taidan olla vainoharhainen, kun tuollaisia kuvittelen.

En kuitenkaan malta olla vilkaisematta, kuka tulija on. Nainen hän on, suunnilleen ikäiseni, pyöreähkö, ja kylmäkasseja näyttää olevan mukana useampikin. Äkkiä huomaan, miten nälkäinen olen ja alan toivoa, että tulija istuutuisi lähellemme ja tarjoaisi meillekin jotain syötävää, sillä Leenan mahan murahduksista kuulen, että nälkä on hänelläkin.