Noista eilisistä pyykkäyshommista mulle tuli mieleen vielä yks huvittava tapaus viimekesältä. Se ny ei varsinaisesti liity pyykinpesuun, ku ihan pikkusen, mutta kerron sen ny tässä yhteyvessä. Jos mulla ois noita kategorioita, vai mitä tageja ne ny on, tuossa sivussa, niin mää varmaan laittasin tähän esimerkiks semmoset, ku ”pyykinpesu”, ”maailma on pieni”, ”kirpparit”. Mutta ku ei oo enkä osaa niitä laittaa, ku ei sillon alotellessani tullu niitä laiteltua, niin menköön ny näin.

Vähä mua kyllä joskus harmittaa, ku mun jorinat on kaikki ihan sikin sokin täällä. Olishan se niin näppärää avata vaan aina uus ”kansio”, ja siinä olis samassa läjässä kaikki Susimetässä hääräilyt tai Olipa kerran -löpinät tai Punahilkan joulutarinat tai Kärpäsen verkkosilimien pyörittelyt tai Liisat ja Pekat tai Vilhot ja Onnit ja mitä niitä kaikkia ny oikeen on ollukaan. Mutta ku ei oo, niin ei oo. Tähän sekasotkuun pitää ny vaan tyytyä.

Mutta ny siihen tapaukseen viime kesältä. Mää tarvihtin viime keväänä lisää varastotilaa, ku tytön romppeita piti saaha johonki mahtumaan. Mää mietin pääni puhki, mihin niitä oikeen laitettas. Kävi jo mielessä semmonenki aatos, että ostan toisen asunnon, ku tässä talossa sattu justiin olla semmonen myynnissä, ja kalustan sen sitte niillä tytön romuilla. Sen ois voinu laittaa sitte vaikka vuokralle ja myöhemmin myyvä. Onneks se kumminki oli vaan hetkellinen päähänpisto. Mulla ei nimittäin oo suurempia haluja ottaa lainaa ja elää taas velekavankeuvessa, ku just oon yhen velan saanu maksettua, eikä semmoseen oo ihan pakko ruveta.

Sitte mää mietin jonkinlaisen erillisen varaston vuokraamista. Mutta neki oli kalliita ja useimmat vissiin semmosia kylymävarastoja. Ei niitä romppeita, vaikka vanhoja olivatki, ois semmoseen viihtiny laittaa, ku seassa oli vaatetavaraaki, astioita ja kaikenlaista, mitä ny ihimisen huushollissa yleensäki on. Kyllä ne kaikki ois kärsiny siitä, että lämpötila ja kosteus ois kaiken aikaa vaihellu.

Onneks asia sitte järijesty oikeen mukavasti. Mää sain isoimmat tavarat sijotettua lämpöseen varastoon pressun alle, ja vaan pieni osa jäi enää mun vaivoks varaston kanakoppiin. Mutta sen verran palijo niitä kumminki oli, ettei ne mahtuneet mun omaan kanahäkkiin. Ja kaiken lisäks oli tytön tarkotus loppukesästä käyvä ne läpi ja kahtoa, mikä säilytetään ja mikä hävitetään. Ei ois ollu mitään järkeä tukkia niitä mun omaan varastoon eikä ne ois sinne mahtuneetkaan, niin ku jo sanon.

Meijän taloon, alemman kerroksen yksiöön, oli just keväällä muuttanu yksin asuva mies. Mää panin varastossa käyvessäni merkille, että sen kanakopissa ei ollu mitään. Se oli siis viisas mies, ku ei varastoinu turhia tavaroita. Ja sillon mulla välähti! Mää päätin kysyä, meinasko se myöhemminkään tuuva sinne tavaroita. Ja jos ei tois, niin vuokraisko se mulle sitä tyhyjää koppia joksku aikaa.

Ei muuta ku tuumasta toimeen. Mää pöllähin yhtenä iltana sen oven taakse ja soitin ovikelloa. Ku se avas oven, mää esittelin ihteni ja kerron huomanneeni, että sen varastokoppi oli tyhyjillään. Vuokraisko se sitä mulle muutamaks kuukauveks? Asia oli selevä sillä puheella. Mitään vuokraakaan se ei luvannu multa ottaa, mutta mää sanon, että haluan mää sen jotenki korvata. Niin mää sitte raijasin tytön tavarat sinne koppiin ja se tuliki yllättävän täyteen.

Siinä oli tytöllä melekonen työ, ku se loppukesästä rupes sitä sotkua purkamaan. Mutta tavarat väheni kummasti, ku ne lajiteltiin ja tietysti hyvä järijestyski autto asiaa. Suuri osa tavaroista pistettiin kirpparille tai suoraan roskiin. Ne mitä säästettiin, pakattiin hyvin ja sitte ne muutamat laatikot mahtuki taas jo mun varastoon.

Kyllä sinne lainakoppiinki vielä jäi sitä kirpparille tarkotettua tavaraa, jota ei vielä ollu tarkemmin setvitty, mutta vaan muutama laatikko ja nyssäkkä. Talavella sinne tuli lisää rompetta, ku tytön poikaystävä toi sinne ylimääräsiä kamojaan, joita se ei tarvinnu niissä vooferipaikossaan. Sehän oli kaiken kaikkiaan kolomessa eri paikassa. Auton kesärenkaatki siellä oli.

Keväällä sitte koitti totuuven hetket. Alakerran ukko, se, jonka kämppään se varastokoppi kuulu, muutti pois. Ei auttanu muu ku tyhyjentää koko koppi. Määhän olin vuokrannu sen siltä, eikä sillä sitte enää pois muutettuaan olis mitään valtuuksia siihen koppiin. Hyvässä lykyssä seuraavallakaan asukkaalla ei ois ollu tavaraa varastoitavaks asti, mutta senhän näkis vasta sitte myöhemmin. Ei muuta ku koppi tyhyjäks ja sillä siisti!

Ei sekään loppujen lopuks ollu kovin iso homma. Poifrendi vei omat romusa niijen kesäpaikkaan, ja loput mahtu tukkimalla mun komeroon, joka nyt on kyllä aika täys. Mutta ne on sinne kirppikselle tarkotettua tavaraa, joka toivottavasti häviöö aikanaan. Vaikka täytyy sanoa, ettei tee kovasti mieleni mennä mitään tavaraa ehtimään varastosta, ku laatikot ja nyssäkät meinaa kaatua päälle, ku oven avaa. Onneks ei usein tarttekaan!

Mutta vieläkään mää en oo päässy siihen juttuun, josta meinasin kirijottaa. Sehän liitty löyhästi siihen pyykinpesuun ja niihin kirppareihin kans. Mulla vaan tämä taustatyö tuppaa kestämään aina niin maan perusteellisen kauvan. Nyt sen kumminki saatta kuulla!

Joskus viime syksynä mää menin taas kuivaushuoneeseen viemään pyykkiä narulle. Joku toinenki oli pessy pyykkiä ja ripustanu riepusa sinne. Ei ne mun eessä ollu eikä takanakaa, siitä ei ny ollenkaan oo kyse. Tilaa oli hyvin munki rievuille. Mutta mun huomio kiinnitty niihin pyykkeihin. Ku siinä narulla näytti taas roikkuvan niin tutun näkönen riepu. Se oli tyynynliina, ja mää olin ihan vissi ja varma, että se oli alun perin ollu mun. No, mistä mää sen ny niin varmasti tiesin, kysyy kohta joku. Samanlaisia tyynynliinoja voi olla muillaki ihimisillä samassa talossa. Ei kai ne munkaan tyynynliinat mitään uniikkia oo.

Ei ookaan, yleensä, mutta tämäpäs oli. Se oli mun oma tekemä. Mää muistin kankaan ihan selevästi ja ku vielä katon, että toiseen päähän oli ommeltu kapeat tarranauhat kiinnikkeeks, niin asia oli selevä ku pläkki. Se ei ollu oikeastaan varsinaiseks tyynyliinaks tarkotettu, vaan enempi niin ku suojapäälliseks.

Mää olin teheny sen aikanaan saareen semmoseks petivaatepussiks. Sinne mahtu hyvin peitto, ja sitte sitä saatto pitää vaikka sohovan tai sängyn päällä sohovatyynyn tapaan. Myöhemmin, ku saareen ostettiin levitettävä kulumasohova, jossa oli petivaatteille oma laatikko, tuo päällinen, tai kolome niitä tais kaikkineen olla, kävi tarpeettomaks. Mää laiton ne kirpparille myyntiin, ja siinä niistä ny oli yks mun silimieni eessä!

Kyllä mua meinas naurattaa. Sitte muhun iski uteliaisuus. Mun piti saaha tietää, kuka nykysi nojas päätään mun tekemään päälliseen. No, sehän olis saattanu olla kuka vaan tämän talon asukkaista, ku monilla on omat koneet ja kuivaushuoneeseen saa tuuva pyykkiä kuivamaan, vaikka ois ne pessy omallaki koneella. Mutta mää aattelin tarkistaa ensin pyykkivuorojen varauskirijasta, saisko sieltä mitään osviittaa. Kuinka ollakaan, siellä oli vastikään ollu varaus. Kummää laskin vielä yhteen yks ynnä yks, oli asia selevä.

Mutta jutun huvittavin, tai mun mielestä huvittavin, osa on teiltä vielä kuulemata. Tuo mun joskus vuosia sitte rustaama tyynynpäällinen suojas nykysin tyynyä, johon pääsä iltasin kallisti se sama alakerran ukko, jonka varastokoppi oli mulla lainassa!