Yliopiston alamanakkaa, josta voi löytää 834 nimeä, on julukastu jo vuojesta 1705 lähtien. On siinä kirijalla ikää ja aina vaan tuntuu olevan yhtä suosittu laitos. Alamanakkaa ennen nimet ja muutki tärkeät tievot kurkisteltiin Turun hiippakunnan katolisesta pyhimyskalenterista. 1800-luvulla toi suomalaisuusaate alamanakan nimistöön uusia suomalaisia nimiä satamäärin.

Suomessa julukastaan joka vuosi 14 milijoonaa kalenteria. Nimipäivät on 12 miljoonassa. Enempi ku kaheksankymmentäviis rosenttia suomalaisista saa tavata oman ensimmäisen nimesä alamanakan nimipäiväosastosta.

Saarelma-Paukkala on teheny väitöskirijasa namibialaisesta nimistöstä, mitä mää kyllä suoraan sanoen ihimettelen. Kyllä vissiin ois ollu suomalaisissaki nimissä väittelemistä yhelle tohtorille. Mutta jokahinen laillaan. Tätä tohtoria kiinnostaa nimiasioissa erikoisesti kulttuurihistorian heijastumat. Sen mukaan suomalaisissa nimissä näkyy kaikki maan historian vaiheet. Nimet ku on sellaisia, että kaikista kielen sanoista justiin ne ottaa helepoiten vaikutteita vieraista kielistä.

Nimipäivänviettoperinne on Suomessa kovassa kurssissa aina vaan. Samallaista ei löyvy ku Svea-mamman maalta, mistä se tietysti on lähtösinki. Mitenkäs suomalaiset itekseen ois sitäkään keksineet. 1700-luvulla jo alettiin täälläki juhulia maallisia nimipäiviä, ja kaikkein suosituinta oli nimipäiväjuhulinta 1900-luvun alussa. Sillon saatto olla tapana, että päivänsankarille pystytettiin koristeltu juhulasalako tai kuusi ja lahajat sen oksille tai alle. Jos oli akaton tai ukoton, saatto saaha olista tehyn nuken aviosiippaa korvaamaan. On sitä ollu leikkimieltä kansalla aina ja iänkaiken!