torstai, 6. syyskuu 2012
Joko nyt? (SM PH) 6.9.2012
Eipä tarvinnut Punahilkan kauaa odotella, kun jo vastaus saapui, ja sitten alkoikin Susimetsässä tapahtua. Taas sai Punahilkka ihmetellä, voiko tällaisia oikeita herrasmiessusia tosiaankin deittikanavan kautta löytää. Hän kun oli jo varautunut siihen, että muutaman viestin, ehkä puhelinsoiton ja kukaties tapaamisen jälkeen saisi tällekin kiiltäväkarvaiselle, viriilille, elämänmyönteiselle, oikeantuntuisesti Punahilkasta kiinnostuneelle susiherralle toivottaa erinomaista jatkoa ja kaikkea hyvää Susimetsän poluilla.
Herkästi innostuvaa tyyppiä kun oli eikä yleensä suhtautunut juuri mihinkään asiaan, saati susitreffeihin ”hällä väliä” -asenteella, alkoi Punahilkka nähdä jo tässä Sudessa ties mitä mahdollisuuksia. Toki yritti hän itseään toppuutella, että kyseessä oli sentään vasta ensimmäinen viesti Sudelta, mutta minkäs teit, kun tuntui, että Susi heti siinäkin osasi valita ne oikeat sanat ja lauserakenteet ja soitteli Punahilkan sielun herkimpiä kieliä hellin, mutta samalla määrätietoisin ja omanarvontuntoisin ottein.
Ei pyydellyt Susi anteeksi olemassaoloaan, mutta ei myöskään korostanut omaansa tai jonkin heimolajin erinomaisuutta, vastaili Punahilkan sutkauksiin samalla mitalla, antoi Punahilkan puhkua pois enimmän innostuksensa ja sitten vain totesi, että arvasi kyllä Punahilkan olevan ihan mukava hilkka kaiken tohottamisensa takana.
Ilomielin ja riemulla antoi Punahilkka sielunsa Suden soiteltavaksi. Niin kauan oli hän jo odotellut juuri tällaista Sutta omalle polulleen poikkeavaksi. Niin monet viestit oli hän kirjoittanut ja lähettänyt susikansan suuntaan toiveenaan löytää juuri se sielunkumppani, joka hallavan turkkinsa alla olisi lämmin, rakastava, arvostava, kunnioittava.
Niin monta kertaa oli hän koko sielunsa avannut suden nähtäväksi, luettavaksi, haluttavaksi. Ja tähän mennessä oli joka kerta tullut seinä vastaan ennemmin tai myöhemmin ja useimmiten juuri ennemmin. Ei ollut löytynyt yhteistä säveltä Punahilkan ja suden välille kovista ja totisistakaan yrityksistä huolimatta. Ihan mukavastikin alkaneet yhteydenpidot olivat ajautuneet karille, vaikka kuinka olisi ainakin Punahilkka yrittänyt vielä katsoa ja sulkea vaikka silmänsä ainakin niiltä ihan pieniltä puutteilta, joita susissa havaitsi.
Mutta menneet olivat menneitä. Ei aikonut Punahilkka jäädä tuleen makaamaan ja entisiä epäonnistumisia murehtimaan, vaan päätti ottaa tästä Sudesta tarkan selon, nyt kun kerran Susikin suostuvaiselta ja jopa kiinnostuneelta vaikutti.
Totta kai Punahilkka muisti mainita, että näillä kymmenillä hän oli jo kirjeenvaihtonsa kirjoitellut eikä enää aikonut päiväkausien saati viikkojen meilailuihin ryhtyä. Jos ei muutaman viestin jälkeen tuntuisi kiinnostusta puhelinkeskusteluun, olisi yhteydenpitoa Punahilkan mielestä turha jatkaa. Sillä kirjoittaa saattoi jokainen melkein mitä tahansa, puhuminen oli jo huomattavasti hankalampaa ja vasta kasvokkain näkeminen olisi se tapa, jolla osaset loksahtaisivat paikalleen ja kokonaisuus joko miellyttäisi tai sitten ei.
Näin saneli Punahilkka Sudelle tuttuun ja varmaan tyyliinsä, ja Susi oli aivan samaa mieltä. Kuinka monta viestiä sitten vaihdettiin, milloin Punahilkan puhelinnumero kopsahti Suden postilaatikkoon ja miten ensimmäiset treffit onnistuivat?
Kommentit