Tyttären huushollissa oli elokuu erityisen vilkasta aikaa. Heillä poikkesi ja jopa asui useamman viikon ajan pyöräilijöitä niin Suomesta kuin Ranskastakin. Taisipa kauimmainen vieras olla peräti Brasiliasta asti. Se otti tyttären voimille, sillä hän kävi töissä ja alkoi olla jo melko pyöreä kasvavan vatsansa kanssa. Onneksi elokuu loppui aikanaan, ja viimeisetkin fillaroijat suunnistivat Venäjälle odottamaan viisumia Kiinaan. Kiinassa he taitavat olla vieläkin, sillä kuuluisa korona pysäytti koko maailman tämän vuoden maaliskuussa.

Olen aina ollut kiinnostunut ekologisesta elämäntavasta, kierrätyksestä ja hävikin vähentämisestä. Suurta huolta olen kantanut erityisesti siitä, kuinka paljon ruokaa ihmiset heittävät roskiin, samoin kaupat. Omassa taloudessani ostan vain sen, mitä kulutan ja käytän kaiken ruuan ajoissa loppuun tai pakastan sen, niin ettei sitä tarvitse heittää pois edes siitä syystä, ettei sitä voi enää syödä.

Niinpä ilahduinkin kovasti, kun jo kesällä luin paikallislehdestä, että paikkakunnalla aloittaa toimintansa yhden ihmisen pyörittämä hävikkiruokapiste, jossa jaetaan paikallisten ravintoloiden hävikkiruokaa kaikille halukkaille täysin ilmaiseksi. Minä päätin olla jonottamassa niitä annoksia, sillä sehän oli täysin kelvollista ja erinomaista ravintolaruokaa, joka muuten menisi roskiin.

Elokuun lopussa toiminta sitten alkoi. Ensimmäisellä kerralla ei ollut vielä ruoka-annoksia jaossa, mutta paikan pyörittäjä ja koko idean äiti oli leiponut herkullisia pipareita, joita hän jakoi maistiaisina kävijöille. Minä lupasin tulla paikalle heti, kun ruokaakin olisi sitten aikanaan jaossa.

Oli mielenkiintoista havaita, miten ihmiset alkuun kuin vähän häpeillen tulivat hakemaan annoksia. Vaikka annosten jakaja nimenomaan korosti, että kuka tahansa voi ja saa tulla hakemaan ruokaa, kuulin silti useammaltakin taholta, ettei hyvin toimeen tulevien ihmisten pitäisi mennä niitä annoksia jonottamaan. Koko ideahan oli nimenomaan siinä, että hävikki ja sen vähentäminen kuuluu kaikille, eikä se ole mitään köyhäinapua tai leipäjonossa seisomista, kun muuhun ei ole varaa.