Marraskuun viimeisten päivien postaukset eivät ilmeisesti juuri ketään kiinnostaneet tai muuten vain olivat sellaista lässytystä, etteivät innostaneet kommentteja tuhlailemaan.

Päästiin joulukuulle, ja aina vain asia puhutti siellä sun täällä. Kärpäsen joulukuun aloittava postaus liittyi tavallaan asiaan eikä kuitenkaan liittynyt. Se vain sattui huomaamaan yhteisblogissa pientä liikehdintää poistumisten ja palaamisten merkeissä, ja korjasi edellisen päivän virheellistä kirjoitustaan, joka omalta osaltaan sellaisena olisi antanut väärän kuvan asioista.

Tuo oikaisu ei saanutkaan kuin yhden kommentin. Nimimerkistä päätellen saattoi asialla olla kaikille tuttu joskus täysin käsittämättömien kommenttien kirjoittaja tai sitten joku muu lähes samanlaista nikkiä käyttävä henkilö. Kommentin sisältö ei kuitenkaan mikään veret seisauttava ollut, joten ei siitä sen enempää.

”Oikaisu” oli kirjoitettu aamuhämärissä lähes heti, kun kärpänen oli saanut verkkosilmänsä auki ja niistä suurimmat unenrähmät karisteltua. Päivän pääpostaus tuli kuitenkin vasta myöhään illalla, ja keräsi kolme kommenttia.

Kommentoinnin aloitti ”vakiovieras”, eräs heistä, joka tällä kertaa oli ilmeisesti hyvällä tuulella ja kehui kärpäsen kirjoitustaitoa niin tyylin kuin muittenkin ominaisuuksien puolesta. Kuin vaivihkaa yritti kommentoija oletuksen muodossa onkia selville myös kärpäsen kirjoitus- ja tyylimieltymyksiä. Turhaan, aivan turhaan.

Seuraava kommentoija ei yhtä myötämielinen kärpäsen tyylille ollut. Hän yritti kätkeä ilmeisen harmistumisensa huonon huumorin suojaan siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Vaikka ko. kommentoija oli useissa yhteyksissä tuonut selkeästi esiin, miten tietokonemaailma oli hänelle kuin toinen koti, ei hän silti kommentin sisällöstä päätellen ollut käsittänyt, että mainokset, jotka joillekin blogisivuille ilmestyivät heti kun sivu klikattiin auki, eivät olleet blogistien itsensä sinne laittamia saati sellaisia, joilla nämä tienasivat sievoisia summia rahaa.

Hän ehdotti, että kärpänen luovuttaisi osan saamistaan palkkioista kommentoijalle, kun tämä niin runsaasti antoi kärpäselle kirjoitusaiheita. Muuten ei kirjoittelu haitannut mitään. Nythän kirjoitusten kärki oli oikeaan osoitteeseen suunnattu, ja näin talvellahan lunta oli tapana tullakin jopa ovista ja ikkunoista.

Hoh-hoijaa! Kun oikein fiksuksi yrittää heittäytyä, käy usein juuri noin. Huumorinkukka on tunnetusti se maailman kaunehin kukka, mutta myös erittäin hankala ja taitoa vaativa kasvatettava. Sitä vain eivät kaikki oikein ymmärrä, ja kuvitellessaan olevansa hauskoja, ovatkin suorastaan naurettavia! Joskus varmaan kannattaisi miettiä kaksikin kertaa ja vielä kolmannen kerran varuiksi, ennen kuin suunsa aukaisee ja sieltä mitään ulos naukaisee.

Postauksen kolmas kommentoija antoikin sitten edelliselle tietämättömälle ”huumorimiehelle” pienen oppitunnin niin blogien mainoksista kuin myös siitä, miten tuollaisen häiritsevän mainoksen pystyy eliminoimaan. Oppi taisi tällä kertaa mennä perille, kun asia ei ainakaan näkyvää ja kuuluvaa tuskaa kommentoijalle enää aiheuttanut.

Seuraavan päivänkin postaus sivuutettiin vähin äänin. Edes käsittelyn alla ollut anonyymi ei älähtänyt, puhumattakaan yhteisön jäsenistä, jotka kyllä puheittensa mukaan nousivat puolustamaan muita, heikompia. No, ei anonyymejä sentään, eikä varsinkaan tuollaisia änkyröitä, jollaiseksi tämä kyseinen juuri osoittautui. Jos puolustuslinjalle lähdettiin, oli mielipiteitten oltava tarkoin yhteneväisiä ryhmän muitten jäsenten mielipiteitten kanssa. Muuten sai huudella yksikseen, mitä huuteli. Täällä ei kiinnostuttu!

Ei kiinnostuttu vielä seuraavanakaan päivänä pienistä provosointiyrityksistä huolimatta. Yhteisön jäsenet tuntuivat kulkevan korva- ja silmälapuin varustettuina hairahtumatta pois tältä ainoalta autuuteen johtavalta tieltä. Kulkekoon kärpänen kohti helvetin tulta. Me saamme nuhteettoman vaelluksemme palkaksi kirkkaan kruunun, valkeat vaatteet ja kultaharput, joilla soitella autuaitten iki-ilossa.

Ainoastaan entisistä kommenteistaan tuttu, yhteisössä ei aina niin suurta suosiota nauttiva herrahenkilö avasi taas suunsa, vai pitäisikö sanoa, että hän teroitti virtuaalisen kynänsä ja kertoi nauttivansa kärpäsen teksteistä, varsinkin niiden ”satiriikasta”.

Taas kärpästä naurattaa. Monen hyvän ilmaisun teho häviää sen siliän tien, kun kirjoittaja ei vaivaudu tarkistamaan, miten jotkut sanat kirjoitetaan tai mitä ne oikeasti tarkoittavat. Mutta eihän tämä tieteellistä tekstiä ole, joten väliäkös sen. Kyllä tänne mahtuvat ”satiriikankin” kielikukkaset, aivan varmasti mahtuvat.

Koska useat henkilöt ovat kantaneet huolta siitä suuresta kävijämäärästä, joka blogisivuani viime aikoina on rasittanut, olen itsekin ruvennut miettimään, mahtavatko kaikki tänne edes mahtua. Jotta ajoittain ilmeneviä ruuhkahuippuja ei enää syntyisi, olen päättänyt muuttaa blogini julkisesta blogista salasanasuojatuksi. Se tarkoittaa sitä, että blogiani pääsevät maanantaista 30.1.2012 lähtien lukemaan ainoastaan ne henkilöt, joilla salasana on.

Mikäli edelleen haluat lukea jaarituksiani, lähetä salasanapyyntösi sähköpostiviestinä ilmoittamaani osoitteeseen. Salasana kopsahtaa sitten ”postiluukkuusi” ennemmin tai myöhemmin.

Terveisin NoitaKuvaKuva :)
punahilkkasusi@hotmail.fi