Nämäkin juhlat olivat ohjelmalliset. Vieraita oli kutsuttu sähköpostin välityksellä ja jokaiselta vieraalta toivottiin jotain ohjelmanumeroa kaikkien iloksi, ehkä myös opiksi ja hyödyksi. Tavoitteena oli, että monenlaiset erilaiset taidot, joita meille jokaiselle oli vuosien saatossa kertynyt, pääsisivät näin esiin. Taidon ei tarvinnut olla mikään supertaito, vaan sellaiseksi kelpasi melkein mikä tahansa osaaminen, josta osaaja arveli olevan iloa, hyötyä tai oppia muille juhlavieraille.

Niinpä juhliin saatiin hieno ja runsas ohjelma. Runsaus oli tarpeenkin, sillä syntymäpäivää juhlittiin peräti kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina. Osa vieraista oli juhlissa mukana molempina päivinä, osa vain toisena, mutta mukavaa ja vaihtelevaa ohjelmaa riitti kaikille niin osallistuttavaksi kuin vain muutenkin seurattavaksi.

Koska mitään tarkkoja aikatauluja ei ollut, sai jokainen ilmaantua paikalle sopivaksi katsomallaan hetkellä. Tarjoilu pelasi pääosin nyyttikesti -periaatteella, sillä niin suuren vierasjoukon ruokkiminen olisi ollut liikaa juhlatalon väelle. Ja totta kai päivänsankarin piti saada nauttia juhlastaan ilman stressiä tarjoilusta tai muustakaan ohjelmasta.

Minulta oli sään salliessa toivottu muurinpohjalettujen paistamista. Tarkoitus oli, että opastaisin muita tässä hommassa taikinan teosta lähtien, mutta kun muuta ohjelmaa oli niin paljon, ja ihmisten mielenkiinto jakaantui monen eri asian kesken, tein jossain välissä ison taikinan ja aloin paistella lettuja, jotka sitä mukaa katosivat vieraiden suihin.

Myös juhlakalun täti eli minun sisareni miehineen Pohjanmaalta asti osallistui juhliin. He kortteerasivat minun luonani, sillä juhlatalossa oli muita yöpyjiä. Me "vanhat" myös olimme muun ajan mieluummin omissa oloissamme kuin yömyöhään valvovien meitä paljon nuorempien juhlavieraiden keskellä.

Tädiltä oli pyydetty savukalaa. Hän matkusti paikalle sähkösavustin auton peräkontissa. Minä olin hommannut kalat, ettei niiden sentään tarvinnut matkustaa satoja kilometrejä Suomen halki. Tästäkin osaamisesta oli tarkoitus antaa näyte ja "oppitunti" muille vieraille, mutta tuntui viisaimmalta suolata kalat hyvissä ajoin ja pistää ne savustumaan yksi kerrallaan sillä aikaa, kun muut juoksentelivat ympäri pihamaata ja metsikköä etsiskellen "aarretta" annettujen johtolankojen perusteella.

Erityisesti nuoriväki innostui aarteenetsinnästä, jonka tyttäreni mies oli suunnitellut ja toteuttanut kaiken muun touhun keskellä. Kun aarre sitten löytyi olikin mukava päästä maistelemaan lämmintä savulohta, jota ilmestyi tarjolle aina sitä mukaa, kun edellisestä kalasta oli enää ruoto jäljellä. Mitään sen kummempaa tarjoilua ei kalankaan suhteen ollut, vaan jokainen kävi kaapaisemassa ihanalta tuoksuvaa ja maistuvaa kalaa suuhunsa suoraan tarjoiluastiasta. Paras kiitos savustajalle oli varmasti nähdä kalojen häviävän kuin vaivihkaa vieraiden makoisiin suihin.

Ja sää tosiaan suosi juhlia ja juhlijoita,vaikka oli vielä varhainen kevät! Erityisesti lauantai oli lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä. Mieleeni muistui tyttären 1-vuotissyntymäpäivä. Silloinkin oli hyvin lämmin kevät. Tytär oli oppinut kävelemään jo ennen vuoden ikää, ja minulla on kansiossa ikuistettuna kuva, jossa hän taapertaa pihamaalla pitäen samalla kiinni koivunoksasta, jossa on jo pienet lehdet. Ne olivat puhjenneet puihin juuri sinä päivänä kuin pikkuisen tytön ensimmäistä suntymäpäivää juhlistamaan.

Myös sunnuntaina saatiin nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta, vaikka sää muuten jo viilenikin. Mutta niin aarteenetsintä, kalansavustus kuin letunpaistokin saatiin kaikki vietyä läpi lämpimässä säässä.