Tänään on sitte Toivon nimipäivä, Puolustusvoimain lippujuhulan päivä ja liputuspäivä. Onnea kaikille Toivoille ja toivoa kaikille!

"Toivoa käytettiin ensimmäisen kerran etunimenä vuonna 1849, mutta se on ollut käytössä sukunimenä jo keskiajalta lähtien."

Ei tullu onneks eilen ukkosta, vaikka koko päivän oli pilivistä ja vähä sateliki välillä. Mökkireissu meni hyvin. Lähön kans meinas olla ongelmia, ku oli pieni informaatiokatkos siitä, missä piti tavata. Kyyvittävillä ja mulla, kyyvihtijällä ,oli pikkusen eri käsitys siitä, missä se sovittu parkkipaikka on. Mutta onneks on puhelimet keksitty.

Mökki, jossa oltiin, oli järven rannalla sulosessa männikössä. Mustikanvarvut ja suopursut kasvo villinä ja vapaina, ja pienet polut vaan johti rakennukselta toiselle. Oli siellä kumminki semmonen ylellisyys, ku sähköt, vaikkei nyt niitä ois tarvittu, ku on niin valosaa. Pesuhuoneessa oli oikeen suihku, ettei tarvinnu pesuvatien kans tuhurata. Ja kirkasvetinen järvi oli rannassa. Sinne oli kiva mennä suoraan löylyistä. Vesi oli nelijätoista asteista, niin että se virkisti oikeen mukavasti. Ja voi sitä tunnetta, ku sieltä nousi!

Meillä oli mukava ilta. Me ollaan kaikki toisillemma aika vieraita, eri-ikäsiä ihimisiä, mutta tavattu ny jonkun kerran yhteisen ”harrastuksen” puitteissa. On se jännää, miten eri lailla ihimiset hahamottaa ja elää tätä samaa elämää. Tai tietysti jokaisella on se oma elämäsä, mutta lähtökohtasesti asiat, joien kans ollaan tekemisissä on kaikilla samat: työ/eläkkeellä olo, ihimissuhteet, vanhemmat/sisarukset, eri ikäkauvet ja niijen erityispiirteet, parisuhe/avioliitto/ero/leskeys, nautinnot, seksi/erotiikka, suhe omaan kehoon ja ulukonäköön.

Eilen meillä oli aiheena erotiikka ja seksi. Jokainen käsitteli sitä omalla tasollaan, mikä itelle tuntu sopivimmalta ja läheisimmältä. Monenlaisia tarinoita kuultiin, ja mukavasti niistä irtos juttua koko illaks. Kaikenlaisia uusia ideoita lenteli ilimaan seuraavia tapaamisia aatellen. Saas nähä, kuinka moni meistä tohtii tehä, niin ku sovittiin? Se nähään sitte syksymmällä.

Tarjoilutki oli loistavat. Oli sienipiirakkaa ja muurinpohojalettuja. Ja tietysti kahavia ja teetä juotavaks. Meistä kukaan ei oo väkevien perään, niin että nuo ja virkistysjuomat saunan jäläkeen piisas mainiosti. Ku autolla piti vielä ajella poiski, niin ei ois voinu oikeen mitään ottaakaan.

Tänään mää heräsin taas aikasi. Koko alakukesän on ollu mielessä, että pienen, kuolleen tyttöseni syntymäpäivä on kohta. Se on tänään, Toivon nimipäivänä. Elävästi muistan, ku seittemäntoista vuotta sitte mentiin Helsinkiin koko sakki. Sillonki oli keskiviikko. Ei ollu näin lämmin, mutta aurinko paisto kirkkaalta taivaalta. Sieltä tultiin vielä kotiin, ja illalla tuli lapsvesi, ja istukka irtos ampulanssissa. Laps synty viis minuuttia enne ku vuorokausi vaihtu viijenteen päivään.

Sillon mun koko elämäni muuttu. Jotenki musta on aina tuntunu, että kun vauva synty Toivon päivänä, se samalla tarkotti sitä, että se toi toivon mun elämääni. Ja niinhän siinä on käyny, ku kahtelen ja aattelen aikaa taaksepäin. Nyt sen näköö selevimmin, vaikka sillonki mulla oli siitä jonkillainen aavistus.

Mitähän ois tytöstä tullu, sitä ei voi ees kuvitella. Eikä se oo tarpeenkaan. Palijo se kumminki on saanu aikaan, vaikkei eläny ku kaks päivää. Ei elämän pituuvella kuukausissa ja vuosissa oo kovin palijo merkitystä. Parin päivän mittanen elämä voi olla palijo merkityksellisempi kuin vuosikymmenten mittanen elämä.

Ite en haluais elää ainakaan satavuotiaaks. Mutta en kyllä vielä nyt kuollakaan haluais. Sitä asiaa ei kumminkaan voi ite päättää. Tai tietysti voi, mutta emmää halua siihen ruveta. Kyllä mulle kelepaa se ”luonnollinen” lähtöaika, sitte ku sen aika on.