Muutaman tuuttauksen jälkeen linja aukesi ja mies vastasi omalla nimellään. Minullakin oli tapana heti kohta ilmoittaa oikea nimeni, jos minusta alkoi tuntua siltä, että jutut rupesivat kulkemaan toivomaani suuntaan. Nyt minulla oli sellainen tunne. Mieskin oli kertonut oikean nimensä jo viesteissä, joita olimme vaihdelleet. Minusta tuntuikin, kuin aivan tuttu mies olisi minulle vastannut, vaikken tosiaankaan tiennyt hänestä juuri nimeä, ikää ja asuinpaikkaa enempää. Miehen ääni oli matala ja syvä, ja pidin siitäkin oitis.
Sitten aloitettiin lähempi tutustuminen. Kyselimme puolin ja toisin ammatteja, työpaikkoja ja perhesuhteita. Mies kertoi olevansa eronnut. Pari lastakin hänellä oli, mutta ei enää aivan pieniä huollettavia. Työnsä hän teki isossa valtakunnallisessa yrityksessä yleensä päiväsaikaan, mutta muutaman viikon välein hänelle osui päivystysvuoroja myös illoiksi ja viikonlopuiksi. Tämä kyseinen viikonloppu sattui olemaan aivan vapaa, joten voitaisiin vaikka tavata.
Olin aivan samaa mieltä. Puhelun perusteella olin aika vakuuttunut siitä, että miehessä voisi olla potentiaalia ihan vakavasti ottaenkin. Mutta tapaamaan täytyi päästä. Pelkän viestittelyn ja puhelimessa jutustelun perusteella ei vielä lopullista päätöstä voinut tehdä. Kokonaisuus ratkaisisi tämänkin asian, kuten muinakin kertoina oli tapahtunut, kun olin edennyt tapaamisiin asti.
Muistutin miestä vielä siitä, että olin muutaman vuoden häntä vanhempi. Se ei miestä tuntunut häiritsevän. Lisäksi jo profiilitekstissään oli mies maininnut tupakoivansa. Sitä en oikein sietänyt. Mutta niin ehdoton sen paheen suhteen en ollut, että olisin kylmästi heittänyt lapsen pesuveden mukana pois. Jos mies oli muuten miellyttävä, saattoi pieniä puutteita ja paheitakin katsella sormien läpi. En itsekään virheetön ollut.
Kun nyt puhelimessa puhuen olimme edenneet niin pitkälle, kuin se käytännössä oli mahdollista, sovimme treffit. Yritimme tavoitella puolimatkankrouveja, ja löytyihän sellainen ainakin lähes tulkoon. Ikävä kyllä se oli erään suuren liikeketjun huoltoasemakahvio, josta kumpikaan emme oikein olisi välittäneet, mutta kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, päätimme tavata siellä.
Minä halusin tietenkin saada muutamia tuntomerkkejä miehestä, ettei kävisi siten, kuin eräillä treffeillä edellisenä suvena. Silloinkin oli sovittu tapaaminen suurelle huoltoasemalle. Mies, jota olin menossa tapaamaan, oli etukäteen sanonut, että paikkakunnan olevan niin pieni, että paikalla hänen lisäkseen olisi tuskin ketään muuta. Minä uskoin sen, kun niin kerran vakuutettiin. Kun tulin paikalle, oli kahvila kuin nukitettu täynnä ihmisiä. Linja-auto oli juuri ajanut pihaan, ja nälkäiset ja janoiset matkustajat parveilivat sisällä kuin herhiläiset. Kesti tovin, ennen kuin löysin miehen, jota olin tullut tapaamaan.
Mies kuvaili hieman itseään, ja minä sanoin, että minut tunnistaisi punaisista vaatteista ja asusteista, kuten kaikilla muillakin treffeillä. Jos samaan aikaan sattuisi pihaan ajamaan eläkeläisbussi, niin heidän joukostaan ei minua kannattaisi etsiä. Iästäni huolimatta olin vielä aika simpsakka nainen, joten kyllä minut mummokansasta varmasti erottaisi.
Ennen puhelun lopettamista varmistin vielä, että jos mies kuitenkin ennen huomista sattuisi tulemaan katumapäälle, hän kertoisi asiasta hyvissä ajoin minulle, etten aivan turhanpäiten tekisi reissua. Mies lupasi sen tehdä.
Kommentit