Nyt oli siis todistukset jaettu ja juhla-ateriat nautittu. Oli aika suunnata kohti majapaikkana toimivaa hostellia. Iltapäivä oli jo pitkällä, ja tytär oli sopinut menevänsä istumaan iltaa ystäviensä kanssa johonkin pubiin. Näitä ystäviä hän tuskin enää koskaan tapaisi, vaikka ei kai sitäkään ihan vuorenvarmasti voinut sanoa.

Palasimme hostelliin ja lepäilimme siellä ennen tyttären lähtöä. Minä jäin lueskelemaan kirjaa ja kävin sitten ajoissa nukkumaan. Heräsin siihen, kun tytär palasi. Kello ei ollut vielä paljoa, mutta koska hänkään ei käytä alkoholia, ei hän viihtynyt pitkään humaltuvassa seurueessa. Vaihdoimme muutaman sanan, ja sitten yritimme asettua molemmat yöpuulle.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Hostelleissa tunnetusti asustaa monenlaista porukkaa. Hintatasosta johtuen ei myöskään huoneiden äänieristys ole huippuluokkaa. Havahduimme siihen, kun muuan englantia puhuva nuorimies aneli ilmeisesti tyttöystävältään pääsyä takaisin huoneeseen. Miksi poika oli jäänyt oven taakse, se ei meille selvinnyt, mutta melko kovaäänistä anelua ja oveen koputtelua kesti ainakin kymmenen minuuttia. Poika vetosi siihen, ettei voinut koko yötään viettää oven ulkopuolella hostellin käytävällä. Ilmeisesti tyttö sitten jossain vaiheessa heltyi, kun anelu ja koputtelu loppuivat.

Jos tilanne ei olisi ollut niin huvittava, olisi siitä voinut suorastaan ärsyyntyä. Nyt se oikeastaan vain nauratti. Ilmeisesti muut asukkaat tuumivat samoin, kun kenenkään en kuullut tulevan käytävälle nuorukaista ojentamaan. Oli varmasti tarpeeksi nöyryyttävää pyydellä sisälle pääsyä, kun aivan varmasti tiesi anelun kuuluvan selvästi jokaisen käytävän varrella unta yrittävän korviin. Hiukan jo säälittikin nuoren miehen ahdinko, mutta elämä opettaa. Tai jos ei se, niin ainakin öinen huutelu hostellin käytävällä suljetun oven takana.

Kun käytävällä sitten hiljeni, taisimme mekin lopulta nukahtaa. Aamulla ennen poislähtöä kävimme vielä syömässä aamiaisen hostellin ruokalassa. Monissa hostelleissa on nykyisin mahdollisuus ostaa reilu aamiainen sopuhintaa, vaikka tietysti voi nauttia myös omia eväitään. Koska me viivyimme hostellissa vain pari yötä, oli meistä kätevämpää syödä valmis ateria kuin ryhtyä itse kokkailemaan mitään.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme lentokentälle. Lento oli taas jokin halpalento, joka lennätti meidät ties mistä kautta pitkien odotusaikojen saattelemana lopulta Suomeen. Vasta illalla myöhään olimme Helsingissä, jossa meitä tervehti kipakka pakkassää. Siinä vaiheessa minun säästökiintiöni tuli täyteen. Ehdotin tyttärelle taksikyytiä kotiin pitkän ja kylmän bussimatkan sijasta. Koska minä lupasin toimia maksajana, suostui tytär taksikyytiin ilman suurempia vääntöjä.

Minä nukuin vielä yhden yön tyttären luona ja lähdin sitten talvilomani viettoon kotikulmille. Tytär jäi väsäämään työpaikkahakemuksia. Nyt oli todistus taskussa, ja silloin on aina helpompi kurotella vähän korkeammille oksille.