Asetuttiin taloksi. Kuinka ollakaan, sisällä oli pöytä jo katettuna vain tarjottavia vailla. Susi oli nimittäin edellisenä iltana, Punahilkan saapumisen varmistuttua, soittanut mantereella sijaitsevaan taloon, jonka isäntäväki piti huolta Suden piilopirtistä, ja antanut ohjeet, miten kaikki piti järjestää.

Tämän kuultuaan Punahilkka mielessään arveli, ettei tainnut olla ensimmäinen, ainut eikä taatusti viimeinenkään hilkka, jota tässä ”mökissä” kestittäisiin ja vieraana pidettäisiin. Ei hän moisen ajatuksen kuitenkaan antanut häiritä tunnelmaa, vaan ajatteli, että tänä viikonloppuna hän kuitenkin mitä luultavimmin olisi Suden ainut kestittävä. Siitä piti ottaa irti kaikki, minkä suinkin irti sai!

Olisipa sitten aikanaan palvelutalossa mukavaa muisteltavaa ja toisille mummeleille ja papparaisille kerrottavaa, miten Punahilkka joskus silloin ennen, kun jalka vielä ketterästi nousi ja kulkuvälineenä olivat omat jalat, auto tai vene rollaattorin sijaan, kesäistä viikonloppua susiherran kanssa vietteli.

Aivan kaikkea ei tietenkään tarvitsisi silloinkaan kertoa, sillä pitihän myös mielikuvitukselle jättää sopivasti liikkumavaraa. Ja tokkopa silloin enää aivan kaikkea edes muistaisi, ainakaan oikein, mutta ei kait senkään niin suurta väliä ollut. Muistot olivat muistoja, niillä saikin olla kultainen reunus ympärillään.

Punahilkalle Susi osoitti oman makuuhuoneen, johon tämä sai tavaransa levittää. Muutenkin mökissä olisi ollut tilaa vaikka kokonaiselle joukko-osastolle. Kaikkia huoneita sai käyttää, jos halusi, mutta kyllä Punahilkka hyvin yhteenkin sopi. Ja eihän sitä koskaan tiennyt, miten ne mannapuurot ja mansikat tämän Suden kanssa maistuisivat.

Mökki oli sähköistetty, joten siellä tietenkin oli jääkaappi ja pakastin. Mantereen talonväki oli täyttänyt jääkaapin ruualla, ja tämän illan tarjottavat olivat kaapissa lämmitystä vailla. Punahilkan Susi ohjasi lepäämään sillä välin, kun hän itse laitteli pöytää koreaksi. Se Punahilkalle mainiosti sopi. Oli hän saanut aivan riittävästi toimia emäntänä ja tarjoilusta huolehtijana omalla mökillään. Nyt hän osasi antaa arvoa sille, että Susi niin kohteliaasti ja huomaavaisesti hoiteli isännän rooliaan.

Kaikki alkoi Punahilkasta tuntua jotenkin epätodelliselta, ja kun hän siinä sohvalla lepäili puolihorteessa Suden askaroidessa keittiössä, ei hän oikein tiennyt, oliko kaikki totta vai kenties unta. Jotenkin tuntui oudolta, että tapaaminen oli järjestynyt niin hyvin sen kummemmin sovittelematta. Myös puitteet, joihin Punahilkka oli tuotu, olivat kuin suoraan jostakin elokuvasta. Ei Punahilkka ollut tällaiseen tottunut.

Entä sitten matkalla sattunut tapaus, kun Punahilkka rahapeleistä oli voittanut huomattavan summan rahaa? Outoa, perin outoa oli moni asia, mutta toisaalta taas vaikutti Susi hyvinkin tavalliselta, luotettavalta ja turvalliselta sudelta, jonka seurassa ei ainakaan mitään pahaa pääsisi sattumaan. Mistä tuollaiset kummalliset ajatukset Punahilkan päähän juolahtivatkaan? Taisi taas liika mielikuvitus pakottaa punaisen hilkan alla!