Tarinassa alkoi uusi, mielenkiintoinen vaihe. Usein viikonlopun alkaessa mies otti minuun yhteyttä lähettämällä tekstiviestin. Alkuun viestit olivat suoria tapaamisehdotuksia. Olin edelleen kovasti miehen mielessä ja muutenkin niin kaikin puolin kiinnostava.

On tuskin tarpeen kertoa, ettei noista ehdotetuista tapaamisista toteutunut yksikään. Lämpimikseen mies tekstaili, ja minä vastailin viesteihin tyhmää leikkien. Ajat sitten olin huomannut ja nyt viimein myös itselleni tunnustanut, mikä tämä mies oli. Sanansa syöjä hän oli, ei mitään muuta.

Seuraavaksi alkoi viesteissä usein esiintyä sana ”ehkä”, kun puhuttiin tapaamisesta. Käytännössä se tarkoitti yleensä sitä, että poika ilmaantui isänsä luokse, vaikkei sellaisesta ollut aiemmin ollut tietoa. Yhden kerran ”ehkä” muuttui työesteeksi, kun aivan yllättäen miehelle ilmaantui epämääräinen työtehtävä, jonka ajankohdasta tai kestosta mies ei osannut sanoa mitään varmaa.

Mies väitti aina kirkkain silmin ja vilpittömän tuntuisesti, ettei millään pystynyt yhtään tarkemmin ilmoittamaan, oliko viikonloppu tai ilta varattu lapsille vai sattuiko se olemaan vapaa. Lapset kun olivat miehelle kaikki kaikessa ja menivät aina kaiken muun ja kaikkien muiden edelle. Minä varmaankin äitinä sen ymmärsin.

Totta Mooses minä sen ymmärsin! Olihan lapsi minullakin aina etusijalla, tosin sillä erotuksella, että pystyin kyllä tekemään selväksi niin itselleni kuin kaikille tapaamilleni miehillekin, halusinko jotakuta miestä tavata, ja jos halusin, niin milloin minulla olisi siihen mahdollisuus. Sitä paitsi  minulla oli muitakin menoja. Kaikista osasin kuitenkin etukäteen ilmoittaa enkä kertaakaan sopinut tapaamista minkään ”ehkän” varaan.

Nyt kun en enää vuodattanut pettymyksen karvaita kyyneliä miehen peruessa jo valmiiksi sovitun tapaamisen, aloin huvittuneena ja kiinnostuneena seurata, miten peli jatkuisi. Minäkin olin päässyt pelin makuun, enkä kyllä sitä ensimmäisenä kesken heittäisi. Mies saisi minun puolestani elää kuvitelmissaan vaikka hamaan hautaan asti.

Sillä mitenkään muuten kuin kuvitelmana en osannut miehen käytöstä itselleni selittää. Olisi aivan turhaa yrittää kysyä jotakin. Mies ei kysymyksiin vastaisi, ja jos vastaisikin, huomaisin kohta itse olevani se, joka oli toiminut jollain lailla väärin. Olin ennenkin törmännyt tällaisiin miehiin, joten en kysellyt mitään, vaan pelasin omaa osuuttani.

Mies varmasti kuvitteli elävänsä aivan oikeaa elämää, kun silloin tällöin otti minuun yhteyttä, tekstaili kanssani kiihkeästi illan, pari, sopi tapaamisen ja perui sen sitten viime hetkellä. Kuvitelmissaan mies tapasi minut, rakasti minua kiihkeästi, kaipasi ja odotti rakkaudesta riutuen väliajat. Mutta oikeassa elämässä ei mies siihen pystynyt. Sitä en osannut sanoa, johtuiko miehen pelko minusta vai miehestä itsestään ja hänen aiemmista kokemuksistaan. Mutta eipä sillä niin suurta väliä ollut. Lopputulos oli joka tapauksessa se, että me emme koskaan tavanneet.