Hyvissä ajoin oli Punahilkka taas perillä ja siellähän Susikin jo oli odottamassa purjehdusseuraansa. Tuuli kävi nyt jo navakasti ja kovissa puuskissa, mutta Susi sanoi lähtemisen olevan turvallista. Ainahan voitaisiin palata takaisin, jos olosuhteet kovin huonoiksi muuttuisivat. Ennen lähtöä ehdotti Susi kahvien juontia, ja sitä tietenkin seurasi kiihkeä lemmenhetki, kun kumpikin oli kovaa ihon ikävää ja kaipuuta toisen syliin koko pitkän viikon potenut. Onnistui purjehdus nyt sitten miten hyvänsä, jo tämän takia oli kannattanut tulla, tuumasi Punahilkka ja painautui lujemmin Suden lämpimään syliin.

Susi suunnitteli, että purjehdittaisiin pieneen saareen, jossa sielläkin Sudella oli jonkinlainen mökintapainen. Matkaa saareen olisi parikymmentä kilometriä. Tuulta oli purjehtimiseen Suden mielestä sopivasti, Punahilkan mielestä taas aivan liikaa. Mutta hänhän ei ollut koskaan ennen purjehtinut, joten ei hän osannut arvioida tuulen sopivuutta. Ei auttanut muu kuin luottaa vain Suden taitoihin ja sanaan, että tämä kyllä luotsaisi Punahilkan turvallisesti ja vaaraan saattamatta takaisin rantaan.

Susi oli jo etukäteen maininnut, ettei Punahilkan tarvitsisi osallistua itse purjehdukseen, vaan hän hoitaisi sen puolen. Merellä olosta saisi Punahilkka vain nauttia ja lepäillä kannella tai kajuutassa. Nyt oli tuuli ja merenkäynti kuitenkin niin kovaa, että kannella oleskelua ei voinut ajatellakaan. Isot laineet löivät tämän tästä kannen yli, ja Punahilkka olisi ollut vain Suden tiellä, jos olisi yrittänyt kannella pystyssä pysytellä.

Niin Punahilkka sitten suosiolla pysytteli veneen sisätiloissa, vaikkei sielläkään niin kovin miellyttävää ollut, kun vene kallisteli puolelta toiselle ja tuntui tämän tästä olevan kaatumaisillaan. Jotain syötävääkin olisi jo tehnyt Punahilkan mieli, mutta sellaiset mieliteot oli nyt parasta unohtaa. Onneksi Susi oli keittänyt kahvia pulloon, ja sitä Punahilkka nyt varovasti kaatoi pienen tilkan kuppiinsa. Myös Sudelle hän ajatteli viedä vähän lämmikettä, kun tämä tuulessa ja nyt jo sateessakin purjeita reivasi.

Jos olisi Punahilkka kannelle siirtymisensä seuraukset arvannut, ei hän nokkaansa olisi kajuutasta ulos pistänyt, vaan pysytellyt siellä vaikka hamaan tuomiopäivään asti. Onneksi oli Susi vaatinut, että vaikka Punahilkka sisällä olisikin, olisi hänen pidettävä veneilyliivit koko ajan päällään. Ja olisi Punahilkka sen toki itsekin ymmärtänyt; ei hän kuitenkaan ensimmäistä kertaa vesillä ollut, vaikka purjevene hänelle vieras olikin.

Kun Punahilkka nousi kajuutasta kannelle viemään kahvitilkkaa Sudelle, pyyhkäisi valtava aalto juuri kannen yli, ja yhtäkkiä Punahilkka huomasi olevansa keskellä kuohuvia vesimassoja. Hirmuinen hätä ja pelko täyttivät Punahilkan mielen. Tähänkö tämä kaikki nyt päättyisi? Tässäkö olisi viimeinen susipolun mutka? Punahilkka oli kuullut puheita siitä, miten eletty elämä kelautui filmin tavoin silmien edessä silloin, kun oltiin kuolemanvaarassa.

Nyt hän sai kokea sen olevan totisinta totta. Punahilkan elämä lapsuudesta nuoruuden kautta tähän hetkeen vilahteli nopeina kuvina ja muistoina mielessä, ja monia jo hänen unohtamiaankin asioita ja tapahtumia nousi yllättäen esiin. Viimeisenä kuvana ennen tajuntansa menettämistä hän muisti rakkaan tyttärensä ja erään Suden, joka lyhyellä vierailullaan Punahilkan elämässä oli kuitenkin jättänyt Punahilkkaan valtakunnan, jota ei niin vain miehitettäisikään.