Kirjeensä lopussa uskalsi Pekka vihdoin ehdottaa tapaamista. Kun hän nyt tiesi Liisan rahatilanteen, tehtäisiin tietysti niin, että Pekka ajelisi Liisan luokse. Ja oliko Liisalla edes autoa? Sitä ei Pekka ollut tullut kysyneeksi. Mutta niin tai näin oli välimatka kuitenkin niin pitkä, että Liisan huonossa rahatilanteessaan olisi ylivoimaista siitä suoriutua. Matkustaminen kun ei halpaa ollut myöskään julkisilla kulkuneuvoilla.

Lukiessaan Pekan kirjettä myöhään yöllä ei Liisa tuntenut suurtakaan halua sen paremmin uskoutua Pekalle enempää kuin myöskään tavata tätä kovin nopeasti. Hän päätti pelata aikaa. Nyt kannattaisi varmaan leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Sen taidon Liisa kyllä osasi, sillä ei hän ollut ensi kertaa pappia kyydissä. Niinpä hän ympäripyöreästi vastaili Pekan ehdotuksiin.

Kyllä, tavata voitaisiin, mutta eikö nyt ensin kannattaisi tutustua vielä paremmin puhelimitse ja viestejä vaihtamalla. Liisalla oli elämässään ollut niin paljon pettymyksiä miesten suhteen, että hän halusi nyt ensin varmistua kunnolla siitä, että Pekka tosiaankin oli kunnon mies eikä mikään huijari. Ja edelleen oli välimatka yhtä pitkä kuin aiemminkin. Nyt ei kannattanut kiirehtiä. Ainakaan Liisa ei vielä ollut valmis tapaamiseen.

Liisan tämänkertainen viesti oli huomattavan lyhyt. Jo sen piti olla selvä osoitus Pekalle, että Liisa ei mikään läpihuutojuttu ollut. Liisa halusi nähdä, miten paljon Pekka oli valmis tekemään Liisan eteen. Vaikkei hänellä mitään vakavia suunnitelmia Pekan suhteen ollutkaan, oli hänestä silti itsetuntoa hivelevää se, että Pekka tuntui olevan jo korvia myöten rakastunut häneen.

Liisasta oli mukavaa olla ihailtu ja tavoiteltu. Ei sillä niin väliä ollut, vaikkei hän itse tuntenut suuria tunteita Pekkaa kohtaan. Hän oli kuin kissa, joka leikittelee hiirellä. Kun leikki ei enää huvita, saa hiiri lähteä, ellei kissa sitä ennen ole jo tappanut sitä.

Oli onni, että välimatka oli niin pitkä. Nyt ei ainakaan ollut sitä pelkoa, että Pekka ykskaks yllättäen ilmestyisi ovikelloa soittelemaan. Sitä paitsi eihän Pekka tiennyt edes Liisan osoitetta, ja pankkitili, jolle Pekka jo kaksi kertaa oli rahaa laittanut, oli Liisan samannimisen ystävättären tili. Liisa saattoi olla siis aivan rauhassa, ja lypsää lehmää mielin määrin…