Onneksi ei kuitenkaan mitään kuolemanvakavaa ollut tapahtunut. Kodista irtautuminen ja itsenäisen elämän aloittaminen vain ottivat tavallista kovemmille. Kun siihen lisäsi vielä totuttelun yliopisto-opiskeluun, suuren kaupungin kulkemis- ym. ongelmat ja kavereiden puutteen, oli siinä kerrakseen miettimistä suojattua elämää eläneelle tyttärelle.
 
Soile kuitenkin tiesi, että nuo vaikeudet olivat voitettavissa. Hän oli niistä jo etukäteenkin tyttären kanssa jutellut. Kotoa käsin ei paljoa voitu tehdä muuta kuin tsempata ja vakuuttaa, että kaikki alkaa lopulta sujua. Soile neuvoi tytärtä ottamaan selvää opiskelijoille tarkoitetusta ”kriisiavusta” ja käyttämään sitä tarpeen vaatiessa rohkeasti. Tytär selvittikin eri vaihtoehtoja, mutta ei sitten kuitenkaan tarvinnut niitä.
 
Mikon ratkaisuehdotus ongelmaan oli se, että tytär muuttaisi takaisin kotiin ja alkaisi sieltä käsin kulkea opiskelupaikkakunnalla. Soile tyrmäsi sen alkuunsa. Ensinnäkin matka oli jo niin pitkä, että se olisi lisännyt koulupäivän pituutta monella tunnilla. Toisekseen tytärtähän piti tukea kohtaamaan ja voittamaan vaikeudet, ei suinkaan juoksemaan niitä karkuun. Vielä kolmantena seikkana mainitsi Soile sosiaalisen elämän. Jos tytär nyt alkaisi ”asua” junassa, ei hän pystyisi luomaan minkäänlaisia kontakteja opiskelukavereihinsa.
 
Niin tytär vain sinnikkäästi palasi takaisin vaikeuksia kohtaamaan, itki puhelimessa monet itkut, mutta voitti kuin voittikin kaikki esteet. Soluasuminen ei kuitenkaan osoittautunut hyväksi ratkaisuksi tässä vaiheessa. Parin kuukauden sinnittelyn jälkeen vuokrasi tytär omatoimisesti tilavan yksiön vapailta markkinoilta. Kallishan se oli soluun verrattuna, mutta sinne muutto oli kuin lehdenkääntö tyttären elämässä. Opiskelu alkoi sujua hyvin ja koko elämä alkoi hymyillä, niin kuin se nuoren ihmisen elämässä kuuluukin hymyillä.
 
Jälkeenpäin on Soile usein ajatellut Mikon ehdotusta ja hänen tarkoitusperiään. Luultavasti Mikko tarkoitti lapsensa parasta, mutta oliko taustalla kuitenkin alitajuinen tavoite saada tytär takaisin kotiin ja pysymään siinä ahtaassa maailmassa, jonka kotielämä muodosti. Pelkäsikö Mikko tyttären itsenäistymistä ja irtipääsyä kodista?
 
Vaikea sanoa, mutta sellainen käsitys Soilelle muodostui. Soile taas oli aina ajatellut, että vaikka lapsi olikin ainoa, ei hän koskaan yrittäisi leikata siipiä miltään tyttären hankkeelta. Päinvastoin hän kannustaisi kaikin keinoin tätä pyrkimään eteenpäin ja katselemaan maailmaa.
 
Nykyisin voi nähdä, että hukkaan eivät Soilen kannustukset ole menneet. Tietenkin kipinä maailmalle lähtöön on syttynyt tyttäressä itsessään, mutta äidin kannustus omalta osaltaan on saanut sen liekin leimahtamaan. Ja voihan perintötekijöilläkin, kuten myös esimerkillä olla oma osuutensa asioissa, mene tiedä.