Ei mun tarttenukaan lähteä viemään tyttöä. Se keksi, että jos emmää tartte tänään autoa, voi se mennä itekseen ja jättää auton päiväks aseman parkkiin. Sehän sopi mulle paremmin ku hyvin. Puolisen tuntia sitte se lähti asemalle. Juna lähti viijeltä, niin että siellä se ny jo köryyttää kohti Mansea. Toivottavasti se saa vähä nukutuks junassa. Oli kuulemma nukkunu huonosti ja levottomasti. Jännitti varmaan.

Emmääkään hyvin nukkunu. Heräsin taas päätautiin ja sitte alon ootella, millon tytön kello herättää. Yritin taas olla ottamata migreenilääkkeen, mutta pakko se oli viimen sipasta suuhun. Ny on semmonen tokkurainen olo, ku en enää viihtiny mennä uuvestaan sänkyyn tytön lähön jäläkeen. Oisko uni enää tullukaan, kuka tietää.

Tyttö on kova jännittämään kaikkia asioita. Mutta se siinä on hyvä ominaisuus, ettei se anna jännittämisen estää sen tekemisiä. Se menöö ja teköö, vaikka syvän pamppailoo rinnassa ku lampaan saparo. Nykki sen oli mahottoman vaikea lähteä. ”Mää en halua, onko mun pakko, tämä on ihan turhaa, mua väsyttää, mää myöhästyn junasta, saanko tulla kotiin, jos myöhästyn” se valitti ku pieni laps, ennen ku se pääsi ovesta ulos.

Mää vaan myöntelin sopivasti ja välillä kannustin, että uus kokemus se ainaki on, vaikkei siitä muuta hyötyä oliskaan. Kyllähän mää sen tiesin, ettei se jätä menemätä, ku kerran sitä varte oli tänne asti tullu. Mutta ny ku se on aikuinen, se päättää tietenki omista asioistaan ite. Jos se jättää jonku tilasuuven käyttämätä, minkäs mää sille mahan. Ei se oo multa pois eikä lisätaakkana mun harteillani. Ite se valinnoistaan eniten kärsii tai sitte hyötyy.

Mulla pitäs tänään olla ihan tavallinen päivä. Lääkäri muuten peruuntu. Puoskari oli ite sairastunu. Onneks sain ajan jo maanantaiks. Ei tämä käpälä oo oikeastaan yhtään paremmassa kunnossa. Pikkusen epäluulonen mää kyllä oon sen suhteen, onko lääkärissäkäynnistä mitään hyötyä. Mutta emmää ainakaan ite osaa tehä sille mitään, ja kipeä se kumminki on.

Mää kerron sitte illalla, miten tytön kävi. Jos se pääsöö haastatteluun asti, on se kotona vasta joskus seittemän aikaan. Haastattelut nimittäin alakaa yheltä. Juna Tampereelta lähtöö nelijän aikaan. Sen piti tietenki varta junalippu siihen kahtoen, että saattaa päästä haastatteluun. Jos ei pääse, on sillä kolome tuntia luppoaikaa ennen junan lähtöä.

No, onhan Tampereella katottavaa, ku ei se oo ennen siellä käynykään. Vaikka illalla se jo sano, että tuloo aikasemmalla junalla kotiin, jos tie tyssää jo kokeeseen. Saa tulla mun puolestani. Ei siinä mee ku yks paluulipun hinta hukkaan. Ja ku huomenna on jo toinen haastattelu isolla kirkolla, niin ehtiipä olla muutaman tunnin enemmän kotosalla. Mutta katotaan ny, miten tytön käy!